Rallia edeltäneellä viikolla Luostarisen rallitiimi oli huolellisesti huoltanut auton kilpailukuntoon sekä selvittänyt syyn edellisen osakilpailun moottoritehojen hiipumiselle. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta siviilissä ympäripyöreitä työpäiviä tehnyt Luostarinen ei rallin tutustumisjaksolla saanut nuotteja mieleisekseen. Huolimattomuuden seurauksena hanget levisivät ja lumi tukki kilpurin ilmanpuhdistimen. Lisäksi kolmannella pikataipaleella toinen kohtaaminen hangen kanssa huursi ikkunat ja synkän kilpailupäivän kruunasi viidennellä erikoiskokeella sattunut vaihteensiirtimen katkeaminen.
Luostarinen manasi murheitaan.
– Kaksi mokaa ja tekninen vika ei paljoa lämmitä kun tavoitteeni on aivan jossain muualla kuin jäännöspisteiden keräämisessä. Tein muutaman nuotin väärin ja koska tehtyjen nuottien mukaisesti pitää ajaa niin lopputuloshan oli täysin selvä. Junnumokia, tiuski Luostarinen itselleen.
– Murheellisen rallipäivän kruunasi viidennen erikoiskokeen alussa sattunut vaihdelaatikkorikko, jossa euron vika lopetti vaihteiden kytkemisen. Kolmosvaihteella ajettiin reilu kaksi erikoiskoetta ja maaliin raahauduttiin siinä toivossa, ettei kovinkaan moni olisi meistä ohitse mennyt. Lopputuloksia katsoessa voidaan todeta siirtimen rikkoontumisen maksaneen meille viisi sijaa lisää ja repullisen SM-pisteitä, murisi syvästi pettynyt Luostarinen.
”Joensuussa täysi rähinä päälle”
Seuraavan vajaan kahden viikon aikana Mikkelin SM-ralliin viiden nopeimman joukkoon tavoitteeseen tähdännyt, mutta lappeenrantaan ilman ensimmäistäkään SM-pistettä palannut Luostarinen aikoo nollata pettymyksen, laittaa vaihdelaatikon kuntoon ja vetää kaasuvaijeria tiukemmalle kun SM-sarjan neljäs ja samalla viimeinen lumella ajettava osakilpailu itärajan tuntumassa kaasutellaan. Hinku SM-pistetilanteessa ylöspäin on kova.
– Yhdeksäs sija SM-pisteissä ei vastaa sitä mitä kilpailukaudelta lähdin hakemaan. Arctic Lapland rallin kuudes ja seitsemäs sija olisi nyt vaatinut viiden parhaimman joukkoon ajamisen, mutta koska se ei nyt onnistunut niin Joensuussa on jo lähes pakko ajaa viiden nippuun. Tai eihän sinne mikään pakko ole ajaa, mutta jos SM-mitaleista haluaa taistella niin täysi rähinä on laitettava päälle, Luostarinen suunnittelee.
SM Vaakuna rallin voittoon ajoi paikkakunnan oma rallipoika Jari Ketomaa, joka tänä vuonna ajaa Super2000 maailmanmestaruudesta eikä siten kilpaillut SM-pisteistä. Korkeimman SM-pistepussin nappasi Juha Salo ennen Kosti Katajamäkeä.
Lopputulokset SM-Vaakuna ralli, Mikkeli, Top 3:
1. Jari Ketomaa & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evo X, 54:13,7
2. Juha Salo & Mika Stenberg, Mitsubishi Lancer Evo X, +41,0sek
3. Kosti Katajamäki & Lasse Hirvijärvi, Mitsubishi Lancer Evo X, +1:16,7sek
—
13. Tommi Luostarinen & Risto Pietiläinen, Mitsubishi Lancer Evo IX, +3:36,0sek
Lisätietoja saat tiimin kotisivuilta osoitteesta www.luostarinenracing.com.