Tämän yhteistyösopimuksen myötä F-junioricup sarjana sekä siihen kuuluvat yksittäiset osakilpailut haluavat tarjota kaikille sarjaan osallistuville nuorille ja menestyksennälkäisille kuljettajille mahdollisuuden saada jo sinänsä loistavien rallien lisäksi uralleen ylimääräistä apua ja tukea, jota he menestyksekkään uran rakentamisessa tulevat tarvitsemaan. Parempaa keinoa avun tarjoamiseen tuskin voi olla, kuin mitä Gardemeisterin kaltaisen kokeneen ammattikuljettajan avulla pystytään rallien puitteissa tarjoamaan.

Toni itse aloitti rallikuljettajan uransa vuonna 1993 ja rakensi siitä lähtien määrätietoisesti itselleen polkua, joka johdatti hänet aina ralliautoilun terävimpään kärkeen asti. Toni pääsi ensimmäisen kerran kilpailemaan täysiverisellä WRC-autolla täydellä tehtaan tuella jo vuonna 1999. Polku juniorikuljettajasta ralliautoilun huipulle on kuitenkin vaatinut runsaan määrän sellaista työtä, minkä käytännössä katsoen jokainen huipulle haluava kuljettava joutuu uransa aikana tekemään.

”On hienoa, että pääsemme jakamaan Tonin uran aikana hankkimaa asiantuntemusta, tietotaitoa ja kokemuksia Nuutajärven Lasi –ralliin osallistuvien kilpailijoiden kesken. Oikopolkua huipulle ei ole olemassa, mutta olisi tyhmää jättää hyödyntämättä huipulle nousseiden suomalaisten kuljettajien näkemyksiä siitä, kuinka uraa kannattaa lähteä rakentamaan. Eli vaikka tämä on suuri askel Urjalan junnucupille sekä koko sarjalle, niin voimme hyvillä mielin myös todeta, että viemme tässä samalla eteenpäin myös koko suomalaista autourheilua”, sarjan avaavan Nuutajärven Lasi -rallin järjestelyorganisaatiosta todetaan.

Vaikka syntyneen yhteistyökuvion suurimpia hyötyjiä ovat Sarjaan osallistuvat kuljettajat, niin tilanteesta pääsevät hyötymään myös kilpailuiden yhteistyökumppanit sekä myös katsojat. Lisätietoa siitä, mitä junnucupin ja Toni Gardemeisterin välinen yhteistyö tulee tuomaan mukanaan, saat seuraamalla sarjan nettisivuja osoitteessa www.f-cup.fi sekä junnucupin avaavan Nuutajärven Lasi –rallin nettisivuja osoitteessa www.lasiralli.fi.

 


kuvat: www.tonigardemeister.com
 

Osasto