Oikeastaan hieman yli 10 000 asukkaan kaupunki sijaitsee Keski-Karjalassa Pohjois- ja Etelä-Karjalan välissä ja länsi-itä-sektorilla puolestaan Etelä-Savon ja Venäjän ”pihdeissä”.

Kitee on perustettu jo 1600-luvulla ja kaupunki siitä tuli vuonna 1992. Kiteen keskustaajamassa asuu noin 6000 asukasta ja muita kyliä on lähes 40. Kitee on kuuluisa pontikkaperinteestään, kukapa ei tietäsi Kiteen kirkasta. Kitee on myös maailmalla hyvin tunnetun Nightwish-yhtyeen kotikaupunki.

Mutta Kitee tunnettu myös Keski-Karjalan Urheiluautoilijoista, jotka ovat vuodesta toiseen järjestäneet hienoja ralleja hienoilla teillä. Tälläkin kertaa kilpailijoille on luvassa kuusi erikoiskoetta ja peräti 85 EK-kilometriä sisältävä reitti.  Kilpailijoilla on mahdollisuus testata kalustojaan perjantaina 17.8. klo 14-18 välisenä Kiteen Aimon rallisprintradalla sekä osallistua turvatarkastukseen jo perjantaina 17.8. klo 18-21 Kiteen Liikennepalvelussa.

Kauden neljäs osakilpailu ajetaan Kiteen ympäristön vauhdikkailla ja haastavilla teillä. Kilpailukeskus sijaitsee Kiteen lukiolla jossa hyvät palvelut ihan äärellään.

Nuotituspäivä järjestetään perjantaina alkaen klo 9.00-18.00. Kilpailu alkaa lauantaina klo 11.01. Kilpailukeskuksena toimii Kiteen lukio. Tauko järjestetään lukiolla klo 14.15 ja autot saapuvat maaliin noin klo 17.30.

Rallipaketit tulevat myyntiin klo 9.00. Rallipaketti maksaa 15 euroa ja se sisältää yhden henkilön pääsyn kaikille erikoiskokeille. Erikoiskoekohtainen lippu on 10 euroa hengeltä.

Rallipakettien myyntipaikat:

– Teboil Kitee, (Kiteentie 51, 82500 Kitee)

– Gulf Honkavaara, (Honkakaarre 2, 82200 Joensuu)

– Neste Tolosenmäki, (Joensuuntie 304, 82380 Kitee)

– Teboil Tohmajärvi, (Järnefeltintie 5, 82600 Tohmajärvi)

– Kilpailukeskus, Kiteen lukio, (Koulutie 3, 82500 Kitee)

Tulosseuranta

Teksti: Jorma Mikkola

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste