”Ukiin lähdetään nöyränä, tekemään hyvää tulosta. Autoja luokassamme on parisenkymmentä.”Pasi mietti ennen kisaa. Autokunta oli Ukin nopeilla teillä ensimmäistä kertaa, joten perjantain nuotitus suoritettiin todella tarkasti. Reitti todettiin todella nopeaksi.
” Sopii meille. Auto ottaa hyvin huippuja.” Karttturi Jukka Kaartinen kertoili ennen kisaa.
Kilpailu alkoi autokunnan osalta loistavasti. Kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle tuli pohja-ajat. ja kolmoselle toinen sija. Ensimmäisellä tauolla oli johto jo vajaat parikymmentä sekuntia. ”Hyvin meni kaks ekaa. Varsinkin ykkönen tuli kuin hurmiossa. Kakkosella yksi oikea pelästytti oikein kunnolla, oli kovavauhtinen lippa tosi lähellä, huh huh… pojat kertoilivat huoltotauolla.
Myös seuraavat pätkät menivät mukavasti ja johtopaikka säilyi maaliin saakka.
”Ei mitään ongelmia. Nelosella ja vitosella oli vähän hitaat nuotit, muuten meni hienosti.
”Makeet tiet täällä. Vitosvaihteella tultiin muutama kerta rajotin paukkuen, eli reilut parisataa lasissa. Huimaa touhua.”Pasi jutteli maalipaikalla.
Autokunnan voitto kirjattiin lopulta n.puolen minuutin erolla ennen Ville Pippuria. Kolmanneksi sijoittui Arto Kallioinen.
Money For Nothing RT päättää kilpailukautensa Valvoline SM-rallissa Hyvinkäällä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kilpailu on kaksipäiväisenä suuri haaste kilpailijoille ja kalustolle.
Teksti: Money for Nothing RT tiedotus
Kuva: Pro Fotoklubi