Perjantain testipäivä mentiinkin vaihtelevissa olosuhteissa. FHRA crew teki kovasti töitä, jotta edes jotain päästäisiin ajamaan päivän aikana. Kisakuljettajien lisäksi paikalla oli tosiaan ennätysmäärä katuautoja ja taisimme nähdä kaikkien aikojen pisimmän lineup-jonon. Omia uusia ennätyksiä tehtiin ja onneksi pääsimme vähän ajamaan, vaikka sää ei puolellamme ollut. Testipäivällä ajettiin myös useampi lisenssiajo ja kiihdytysajo sain kuskeja niin prätkä- kuin autoryhmiin. Onnittelut kaikille lisenssitutkinnon suorittaneille kuljettajille.
lauantain ensimmäinen osakilpailupäivä osoittautuikin sään puolesta hyväksi. Muutaman siivoustauko ja valitettava onnettomuus keskeyttivät päivän ajot. Tsekeistä Suomeen FuelTech Nitro Bike Showdown -sarjaa ajamaan tullut Roman Sixta ajoi hurjan näköisesti ulos, mutta onneksi kuljettaja sai nopeasti hoitoa ja vietiin Mikkeliin sairaalaan. Varikolle tuli pian tieto, että kuljettaja voi olosuhteisiin nähden hyvin ja vakavammilta vahingoilta oli selvitty. Moottoripyörästä ei voi sanoa samaa, mutta niitä voi onneksi rakentaa uudelleen. Tässäkin onnettomuudessa saamme kiittää hyviä suojavarusteita. Kuljettajalla on vain pieni hiusmurtuma ranteessa ja ruhjeita muualla vartalossa. Pikaista paranemista Romanille.
Lauantaina ajettiin myös Panox Wildest Ones Shootout, joka oli kutsukisa katuautoille. Nopeat katuautot ovat kansan suosiossa ja tämän voiton vei Kari Hermunen.
Katkonainen päivä aiheutti sen, etteivät yhtä kisaa viikonloppuna ajavat ryhmät Pro Street, Top Dooorslammer ja Nitro Bike päässeet ajamaan kuin kaksi lajittelukierrosta. Sateen vuoksi sunnuntain ajot jäivät ajamatta, joten näillä ryhmillä jäivät kisat kesken. Saimme kuitenkin ajettua SM-osakilpailu eliminaatiot ajatettua loppuun lähes sekunnilleen meluajan puitteissa. Onnittelut kaikille sijoittuneille!
Sunnuntaiaamu valkeni lonkeronvärisenä ja jatkuva sumusade tahditti aamua. Sade jatkui pitkälle päivään ja kello kahden aikaan kilpailujohto puhalsi pelin poikki ja kilpailu oli ohi.
Pistetilannetta voi seurata myös jatkossa täällä: https://www.fhra.fi/drag-racing/sm-pisteet/
Kuljettajaluettelo löytyy täältä: https://www.dragracing.eu/event_details.asp?c=y&id=601
Kiihdytysajon SM-osakilpailu 3 tulokset:
Autot
Junior Dragster
- Alisa Ritola, Vilppula
- Kaapo Lehtonen, Palojoki
Pro ET
- Petri Parkkinen, Lahti
- Lotta Remahl, Klaukkala
Super Pro ET
- Pekka Junninen, Outokumpu
- Tony Ståhl, Vaasa
Top Street
- Timo Suojanen, Kitinoja
- Timo Erhomäki, Jyväskylä
Vintage Drags
- Tomi Kangas, Lapua
Stock/Super Stock
- Iiro Mikkola, Mäntsälä
- Jarmo Markkanen, Vantaa
Moottoripyörät
Junior Bike
- Riku Pöllä, Kannus
- Tia-Maria Turunen, Lahti
Street Bike
- Juha Erälähde, Helsinki
- Otto Erälähde, Helsinki
Super Gas Bike
- Janne Laakso, Ilmajoki
- Timi Savolainen, Ylöjärvi
Super Comp Bike
- Kimmo Rantala, Nousiainen
- Juha Herva, Rovaniemi
Pro Harley
- Sami Hyväkkä, Panttila
- Onni Hyväkkä, Panttila
Funnybike
- Kari Rautanen, Espoo
- Juha Ollikainen, Saarenkylä
FHRA