Runsaasti mielenkiintoa herättänyt Ford Fiesta R2 -uutuusmalli oli jo esiintynyt alkukauden SM-ralleissa, mutta oma merkkisarja saatiin nyt kunnolla vauhtiin viiden kuljettajan voimin.

FST Finland -sarjan avauskilpailun voitti Jussi Kumpumäki kartanlukijanaan Jani Laaksonen.

Toiseksi ajoi pari Pekka Savela – Ville Mäkelä.

Kolmanneksi korkeimmat sarjapisteet pokkasivat Raimo Kaisanlahti ja Tapani Pulkkinen.

Sarjan puuhamies Teemu Horkama oli hyvillään onnistuneen kilpailun jälkeen:

– Uuden merkkiluokan eteen ollaan tehty paljon töitä ja nyt pääsimme suorittamaan onnistuneen sarja-avauksen. Teknisesti autoissa ei ollut rallin aikana mitään huomauttamista ja kuljettajilta sain erittäin positiivista palautetta.

– Viime vuonna Joensuun SM-rallissa oli mukana vain yksi Ford Fiesta. Tämän sarjan myötä saamme jatkossakin kasvatettua Fiestan osuutta kaksivetoisten ralliautojen luokassa. Kesäkauden osakilpailuihin on jo rakenteilla uusia autoja.

– Ilokseni sain myös uusia kiinnostuneita asiakkaita Joensuun ralliviikonlopun aikana, joten sarjan tulevaisuus näyttää hyvältä, Horkama summasi.

FST Finland -sarjan pistetilanne 1/6 osakilpailun jälkeen:

Jussi Kumpumäki: 28 pistettä
Pekka Savela: 17 pistettä
Raimo Kaisanlahti: 15 pistettä
Christoffer Dahlström: 13 pistettä
Jaakko Tapper : 5 pistettä
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste