Yleiseen neliveto luokkaan Mäki-Ikolaa ja Rytköstä haastamaan ilmoittautui myös hallitseva rallin suomenmestari Juha Salo. Salo kävi testaamassa vauhtiaan jo sarjan ensimmäisessä kisassa huhtikuun lopulla Karkkilassa. Jäikö miehelle hampaan koloon Karkkilan 0,34sekunnin ero kärkeen? Revanssi nelivetoluokan kärkisijoituksista on luvassa Imatralla? Kenelle se nopein aika kellotetaan? Selviää viikon lopulla!

2-Veto Cupin kärjessä on ahdasta, kun kolme miestä painelee tällä hetkellä sarjapisteissä rinta rinnan. Kaikki kolme miestä saapuvat näyttämään vauhtinsa myös Imatralla: Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Tero Mäntykoski, Kokkolan UA:n Sami Mukkala ja Lakeuden UA:n Petri Hyry. Löytyykö Cupin pistesijoissa Imatran jälkeen näiden miesten välille jo eroja – vai nouseeko sarjakärkeen joku muu?

Nuoria, eli 15 – 18-vuotiaita rallisprintlupauksia radalla nähdään ilahduttava määrä, 12 kuljettajaa. Mukana tietenkin nuorten yleiskilpailun tämän hetkinen piikkipaikan haltija, Uudenmaan Autourheilijoiden Luhtaniemen Jani.

Viikonloppuna esittäytyvät myös historicit – kahdessa eri luokassa. Tänä vuonna historic autojen kuljettavat kilpailevat myös sarjapisteistä. 2-Veto Cupin puolella sarjataulukossa ensimmäinen historickuljettaja löytyy sijalta 4. Luokassa 20 (Ikäkauden E-J1 yli 1600 cc) kilpaileva Seppo Järvinen Opel Asconallaan.

Ps. Näin Imatran kisoja odotellessa muistathan avata TV:n
torstaina klo 21.00 ja kanavana MAX! Tarjolla tunnin kooste Syötteen juhannuskisoista.
Ohjelma tuupataan myös sarjan kotisivuille nähtäväksi TV ensi-illan jälkeen…

Tämän hetkisen sarjatilanteen ja pal muuta löydät www.futurecup.fi

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste