Future sarjan tuplakisaviikonloput kuljettavat sarjaa jälleen läpi Suomen. Kisat startataan toukokuun alussa Keravan ja Nurmijärven kisoilla. Parin viikon päästä kauden startista matkataan kohti Kauhajokea, jossa ajetaan seuraavat kaksi osakilpailua. Kauhajoen jälkeen suunnataan kohti Hämeenlinnaa ja sieltä Oulun kautta Leville. Levin osakilpailut tulevat päättämään kauden 2013.

Näistä kesän kymmenestä osakilpailusta kahdeksasta tulee televisiokooste Maxilta, kestoltaan tunnin. Kahdesta osakilpailuista kooste kestää puoli tuntia. Televisio-ohjelmat tulevat näkymään myös sarjan kotisivuilta heti televisio ensiesityksen jälkeen. Ohjelmien tuotantoyhtiönä jatkaa Sami Lehtolan Videoracing. Pidennettyjen lähetyksien sisällön suunnittelu on jo kovassa vauhdissa! Jotain uutta, ja jotain vanhaa – se selviää kesällä 2013!!

Sarjailmoittautuminen on jo avoinna KITIssä. Muista ilmoittautua ennen vuoden vaihdetta, sillä perinteinen rengassarjan arvonta suoritetaan jälleen tammikuussa kaikkien ”ennakkoon” ilmoittautuneiden kesken …

Käy myös kurkkaamassa sarjan uuden ilmeen saaneet kotisivut. Sivut löytyvät edelleen samaisesta tutusta osoitteesta, www.futurecup.fi. Nyt sivuilta löytyvät aikaisempien vuosien tiedotteet, kuvat ja tulokset entistä paremmin!

Mukavaa joulun odotusta!!!

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste