FuturSoft Racing Teamin riihimäkeläiskuljettaja Jani Salomaa sijoittui viikonvaihteessa rallin SM-sarjan avauskilpailussa Rovaniemellä N-ryhmässä 11:ksi. Näin haaveet pistetilin avaamisesta eivät toteutuneet.

– Oltiin lähellä tavoitetta, mutta yhden sijan päähän se sitten lopulta jäi, Salomaa harmittelee.

– Se nähtiin, mitä jo ennen kisaa uumoilimme. Nyt kun N-ryhmä on SM-sarjan pääluokka, on taso myös todella kova, Salomaa jatkaa.

Kärkiäijät menee käsittämättömän lujaa ja isolla riskillä. Nyt on itselläni pienen tutkiskelun paikka. Luulen, että ajamisessani on jotain osa-alueita, mihin pitäisi paneutua. Tuntuu uskomattomalta, että vaikka ajoin mielestäni kovempaa kuin koskaan, oli ero kärkeen silti melkoisen suuri, Salomaa miettii.

– Meillä oli toki perjantaina pieniä ongelmia keskilukon kanssa. Lukon ohjauksessa oli vikaa, mistä johtuen meiltä hävisi takaveto välillä kokonaan. Kieltämättä se aiheutti jännittäviä tilanteita, sillä muutaman kerran auto muuttui etuvetoiseksi kesken mutkan.

Salomaa arveli, että tekniikkavika maksoi ehkä minuutista kahteen avauspäivänä, eli ei homma siitä ollut kiinni. Toinen kisapäivä sujui lähes ongelmitta.

– Ajamistani aloin pohtia tarkemmin sen jälkeen, kun lauantain avauserikoiskokeella Siikakämässä tulimme mielestäni kovempaa kuin aikaisemmin ja pitkä erikoiskoe tuli lähes virheittä, mutta kun katsoi aikoja EK:n jälkeen ei paljon naurattanut.

Aamun toisella EK:lla ei ollut aivan samanlaiset sarvet päässä, mutta yllättäen ero kärkeen oli suhteessa pienempi. Nyt pitää selvittää ne osa-alueet, joissa teen virheitä tai muuten jään kärjelle. Pitää analysoida mm. sitä, olisiko tarpeen siistiä ajotyyliä, Salomaa mietiskeli.

– Positiivista oli se, että auto toimi pääasiassa moitteitta ja löysimme todella hyvät alustan säädöt. Se on aina iso haaste Lapissa, sillä täällä tiet ovat aivan erityisen vaativia, nopeita ja röykkyisiä. Automme kuitenkin toimi hienosti, Salomaa kehui.

– Toki pieniä sydämen tykytyksiä aiheutti starttimoottori, joka aivan yllättäen lakkasi toimimasta viimeisellä tankkauspaikalla viimeisen erikoiskokeen jälkeen. Me jouduimme kahdestaan työntämään auton ensin pois tankkauspaikalta ja koska kaikenlainen ulkopuolinen apu on kielletty, työnsimme korjausyritysten jälkeen lopulta myös auton kahdestaan käyntiin. Siinä on vähän työntämistä, sillä N-ryhmän auto painaa melkein puolitoista tonnia. Mutta halu päästä maaliin antoi lisävoimia, Salomaa nauroi.

Autoon tehdään rallin jälkeen laajamittainen huolto, minkä jälkeen alkaa taas testityö ja harjoittelu ennen Mikkelissä ajettavaa seuraavaa SM-rallia.

Lisätietoja: www.futursoftracing.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste