Erikoiseksi kilpailun tekee se, että se ajetaan Lahti Historic Rallyn yhteydessä. Rallissa on mukana ajajia eri puolilta Eurooppaa. Erityistä ja ajankohtaista lisämielenkiintoa tapahtumalle tuo se, että Sardinian MM-rallin voittaja Jari-Matti Latvala osallistuu kisaan takavetoisella 1970-luvun Ford Escortilla.
Lahti Historic Rally ajetaan jo kahdeksatta kertaa Lahden seudun sorateillä. Lahti Historic Rally on kansainvälisen Historic Championship -sarjan sekä kansallisen Historic Rally Trophy -sarjan ennakkotutustuttava osakilpailu. Kilpailussa ajetaan ennen vuotta 1982 valmistetuilla ralliautoilla. Lahden kisa on ainoa kansainvälisen historic-sarjan soralla ajettava osakilpailu.

Futursoft Racing Teamille tapahtuma on paitsi testaamista ja vauhdin mittaamista, myös eräänlainen kunnianosoitus hienolle tapahtumalle.
– Ensinnäkin on hienoa, että Suomessa järjestetään mittava kaksipäiväinen ralli, jonka reitti on ennakkotutustuttava. Tällainen kilpailu palvelee meidänkin tarpeitamme, sillä totuuden nimessä on sanottava, ettei tämän hintaluokan kalustoa kovin mielellään enää vie ns. ”pimeisiin ralleihin”. Kisoissa, joissa reittiin ei ennalta saa tutustua, on suurempi ulosajoriski, eikä sellaisista ralleista muutenkaan ole meille mainittavaa hyötyä, Salomaa perustelee.
Lahden keskustassa, Vesijärven satamassa torstaina järjestetty kilpailun avajaistapahtuma keräsi paikalle tuhansia rallista ja autoista kiinnostuneita.
– Tästä syystä on hienoa osallistua Lahden kisaan, sillä näyttävä kansainvälinen kalusto houkuttelee perinteisesti reitin varteen ja torstain seremoniastarttiin valtavasti sellaistakin yleisöä, joka ei tavallisesti käy katsomassa ralleja, Salomaa sanoo.
Perjantaina käynnistyvä urakka sisältää runsaat 100 erikoiskoekilometriä.
– Tiet ovat aika nopeita ja oikein hyväpintaisia. Reitti on kaikkiaan erittäin hieno. Se palvelee meitä testi- ja ajotuntumatarkoituksessa hyvin. Ensisijainen tarkoitus on hakea ajotuntumaa viikon kuluttua ajettavaan Valkeakosken SM-osakilpailuun. Lisäksi kokeilemme muutamia alustasäätöihin liittyviä asioita aidoissa kilpailuolosuhteissa. Hyvää on myös se, että mukana on aika monta kilpakumppania SM-sarjasta. On hyvä, että mukana on vauhtimittareita, Salomaa naurahtaa.
– Odotan jo kilpailun lähtöä innolla. Edellisestä kesärallista, eli Tallinnasta on ehtinyt vierähtää jo hyvä tovi, joten intoa on taas päästä nauttimaan sorarallista, Salomaa hehkuttaa.

Tulosseuranta ja lisätiedot kilpailusta: www.lahtihistoricrally.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste