– Muutamia neuvotteluja on vielä kesken, mutta on selvää, että rallin SM-sarja on tähtäimessämme myös ensi kaudella.

Salomaa vahvistaa myös sen, että FuturSoft Racing Teamin värit nähdään luokassa 1. Luokassa kilpaillaan N-ryhmän nelivetoisilla sekä Super 2000 –luokan autoilla.

Vaikka sarja ja luokka ovat ennallaan, on odotettavissa myös muutoksia.

– FuturSoft Racing Teamin toimintaa kehitetään ja se viedään alkavalla kaudella kokonaan uudelle tasolle. Kalusto ja uudistuneet kuviot julkistetaan Helsingin Jäähallissa järjestettävässä Vauhdin Maailma Motors Sport Show’ssa 16.–17. tammikuuta, Salomaa vihjaa.

Tiimi valmistautuu uuteen kauteen hyvillä mielin. Sarjan taso oli päättyneellä kaudella hyvä, kilpailut hyvin järjestettyjä ja mikä parasta, lajin saama julkisuus oli vahvassa kasvussa.

Autourheilun kattojärjestön, AKK-Motorsportin mukaan printtimedian kontaktimäärä, eli tavoitettujen lukijoiden määrä kasvoi aiemmasta peräti 114 prosenttia. Nyt SM-sarja tavoitti 48,5 miljoonaa lukijakontaktia.

TV-aika lisääntyi MTV3-kanavan tunnin mittaisten otsikkolähetysten myötä 55 prosenttia (6 tuntia 16 minuuttia) ja katsojakontakteja saatiin kauden aikana kaikkiaan 14,3 miljoonaa (kasvua 67 prosenttia).

– Päättyneellä kaudella käyttöön otettu uusi luokkajako kaksi- ja nelivetoisiin on selkeyttänyt sarjaa. Se on varmasti parantanut lajin seurattavuutta ja kasvattanut kiinnostusta suuren yleisön silmissä, Salomaa arvioi.

Tuleva kausi tuo melko vähän muutoksia SM-sarjaan. Merkittävin on se, että osakilpailuja ajetaan kesällä aiemman neljän sijaan kolme. Tämä helpottaa kotimaan kärjen mahdollisuuksia osallistua Suomen MM-ralliin. Myös FuturSoft Racing Team on merkinnyt kilpailukalenteriin Neste Oil Rallin. Kilpailu ajetaan 29.–31. heinäkuuta 2010.

Ralli SM -osakilpailut 2010
29.–30.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
20.2. SM Vaakuna-Ralli, Mikkeli
6.3. SM Itäralli, Joensuu
12.6. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
28.8. Vartti SM-ralli, Kerava
25.–26.9. SM Finnsco-ralli, Hyvinkää

Lähde: www.futursoft.fi

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste