– Oli oiken mukava kisa ajaa. Vimeinen erikoiskoe oli todella vaikea, sillä vettä tuli kaatamalla ja tie erittäi liukas. Kisa ajoi asiansa, auto toimii moitteetta – mitä nyt vaihdekeppi jäi käteen ensimmäisellä erikoiskokeella, Gardemeister naureskeli. Kepillähän ei oikeastaan mitään tee, kun autossa on rattivaihteet, joten ongelma ei menoa haitannut.
Toiselle sijalle yltänyt Sebastian Lindholm oli tyytyväinen päiväänsä, vaikka ei ensimmäisenä podiumille kiivennytkään:
– On ollut raskas päivä. Viimeisellä erikoiskokeella keli oli kamala. Keskityin vain sarjapisteiden ajamiseen enkä yrittänyt liikaa.
Lindholm olikin viimeisen erikoiskokeen tuloksissa vasta neljäntenä. Jari-Matti Latvala pusersi sen sijaan Ford Focus WRC:llään vaikeissa olosuhteissa koko joukon toiseksi kovimman ajan ja nousi sen johdosta kilpailun kolmoseksi. Neljänneksi pudonnut Jouni Ampuja oli koko päivän hyvässä vauhdissa. Tauolla haettiin lisävauhtia renkailla, joissa oli vielä avoimemmat urat. Siitä huolimatta hän sortui viimeisellä erikoiskokeella spinnaukseen:
– Heitettiin sellainen 360 astetta. Alkaa olla kuitenkin jo homma kohdallaan, sillä tällä kertaa en sammuttanut autoa vaan meno jatkui saman tien, Ampuja naureskeli.
Jari-Matti Latvala ei ole mukana sarjapisteissä, joten Ampuja nappasi neljännestä sijastaan huolimatta kakkostilan SM-pisteet.
Juuso Pykälistöllä oli vaisu vaihti päällä. Hänen Toyota Corolla WRC:nsä ei jaksanut pysyä uudempien ja tehokkaampien tykkien vauhdissa:
– Katsottiin tauolla tietokonekäyriä ja kyllä se selvästi osoittaa, että voima ei vaan riitä. Sen osoittamaa rakoa on jo aika mahdoton hanskalla paikata, Pykälistö murehti. Raskas kurainen keli teki etenemisen vaikeaksi ja sen johdosta tehovaje vielä kertautui.
Juha Salolla itsevarmaa menoa
N-ryhmän yli 2-litraisissa Juha Salo piti sanansa ja haki voiton kotiin. Mies on alkukauden epäonnen jälkeen pakkovoiton edessä aina, jos pahin kilpakumppani Jukka Ketomäki on kakkosena. Voitto tuli Salolle tänään, mutta niin oli Ketomäkikin kakkonen, joten kissa ja hiiri –leikki jatkuu kaksikon osalta. Salo oli päiväänsä syystäkin tyytyväinen, joskin piti voittoa helppona:
– Kilvanajaminen loppui kyllä jo kahden erikoiskokeen jälkeen, kun eroa oli jo niin paljon ettei tarvinnut enää kamppailla.
Jukka Ketomäellä taas oli huolia päivän avauksessa:
– Nolottaa myöntää, mutta autoon oli unohtunut väärän polttoaineen tietokoneohjelma, josta syystä tehoa oli kahdella ensimmäisellä EK:lla normaalia vähemmän. Ongelma korjattiin ensimmäisessä huollossa, mutta Salo oli jo karkumatkalla, hän kertasi.
Kolmossijasta käytiinkin kamppailua, kun Junioreiden MM-sarjaa päätyökseen ajava Kosti Katajamäki väläytteli viimeinkin hyvää menoa nelivetoisen Mitsubishinsä ratissa.
Marko Kakko kuitenkin veti pidemmän korren ja Katajamäki jätettiin lopultaneljänneksi, Toni Klemetsinkin pyyhkäistyä hänen ohitseen.
PR-Racingin Juha Sipilä ajoi lievistä turbomurheista huolimatta luokassa mukavasti seitsemänneksi.
Jukka Ketomäki jatkaa pistekärjessä 66 pisteellä, Juha Salo pitää edelleen kakkostilaa, pisteitä 55. Kolmoseksi luokassa nousi Marko Kakko 38 pisteellä ja Klemets hengittää neljäntenä niskaan 37,5 pisteellä.
Janne Vähämiko varmisti jo mestaruuden
A-ryhmän enintään 2-litraisten Suomen mestaruus varmistui tänään. Janne Vähämiko ajoi jälleen itsevarmuutta huokuen Volkswagen Golfillaan luokan nopeimpana maaliin.
– Harmittaa vähän itseäkin, että muilla oli taas teknisiä ongelmia. Olisi ollut mukavaa ajaa tiukempaa kisaa. Varmistelu on vaikeaa, mutta näköjään siihenkin oppii, Vähämiko pohdiskeli.
– Nyt voi kauden päätteeksi hyvillä mielin laittaa auton ulkomaille myyntiin, nopeutensa se on osoittanut, hän suunnitteli.
Luokassa kakkoseksi ylsi loppua kohti huimaan vauhtiin intoutunut Timo Mäenpää Peugeot 306:lla. Mäenpään meno takkuili aamusta:
– EK1:llä meni rengas. Ajettiin vielä kakkonenkin sillä samalla, kun ei huomattu. Autosta rikkoutui lukko, joten se oli todella huono ajaa, Mäenpää kertoi tauolla.
Viimeiselle kolmelle erikoiskokeelle Mäenpää täräyttikin sitten luokan pohja-ajan ja nousi ohi Opel Astra kuljettaja Seppo Kopran.
SM-pisteitä Janne Vähämikolla 84, kakkospaikan jakavat Henri Tuomisto ja Timo Mäenpää, neljänetenä sarjassa on Antero Saari.
Juho Hänninen pääsi voiton makuun
N-ryhmän enintään 2-litraisissa ajoi jo toisen kerran peräkkäin voittoon Savonlinnan Juho Hänninen Honda Civicillä. Luokassa oli jälleen mainiota kamppailua, mutta Hänninen on löytänyt menoonsa varmuutta.
– Viimeisellä EK:lla meni yhdessä risteyksessä pitkäksi ja auto sammuikin. Luulin jo menettäneeni pelin ja ajoin hullun lailla ja meinasin ajaa vielä toisenkin kerran ulos, oikein junnumokia! Juho Hänninen kertasi maalissa.
Ennen kisaa Hänninen nosti pahimmaksi uhkaajakseen Marko Männyn, jolla oli kuitenkin jälleen ongelmia:
-Meni rengas EK1:llä, kakkonen ja kolmonen meni paremmin, mutta nelosella vaan ei kulkenut. Ajo tuntui hyvältä, mutta kello ei tykännyt.
Lopulta Mänty joutui tyytymään kakkossijaan 4,9 sekuntia Hänniselle jääneenä. Kolmanneksi luokassa sijoittui Marko Nieminen, vain 1,9 sekuntia Männylle jääden. Koko kärki kolmikko ajoi Honda Civicejä, josta onkin tullut varsinainen luokan yleiskone. Samanlaisella pelillä PR-Racingin Janne Pihlajamäki kuittasi uransa parhaan sijoituksen ja kuudenneksi korkeimmat SM-pisteet.
SM-pisteissä luokkaa johtaa edelleen Juho Hänninen, 53,5 pistettä. Kakkoseksi nousi Marko Nieminen 39,5 pistettä ja kolmossijalle nousi Marko Mänty, pisteitä 39. Hyvän alkukauden ajanut Joonas Lindroos sortui kolmannella erikoiskokeella ulosajoon.
Lähde: Exide rallin tiedotus / Jarno Saari