– Oli hyvä fiilis ajaa ja autokin toimi. Tällä ajokilla ei nyt vaan kerinnyt luokan kärkiautojen vauhtiin. Sikäli kisasta jäi aika paljonkin hampaankoloon, Gardemeister sanoi.

Luokan kärkikolmikko Juho Hänninen, Per Gunnar Andersson ja Patrik Sandell kisasivat Skodalla. Gardemeister ero Sandelliin oli lopulta vain 17,2 sekuntia.

– Yritettiin tänään vielä taistella täysillä kolmannesta sijasta, mutta ei se tuottanut tulosta. Vaikka ajettiin aivan sikakovaa sellaisia erikoiskokeita kuin Leustu, jonka osaan ulkoa, ei meinattu ehtiä luokan kärjen vauhdilla. Luokan toisia ja kolmansia sija ek-ajoissa tuli, Gardemeister totesi.

– Tälle viimeiselle kisapäivälle vaihdettiin autoon iskarit ja saatiin se toimimaan aika mukavasti, mutta ei sillä vaan silti ehtinyt sellaiseen vauhtiin kuin toivoin.

Jatkosuunnitelmat auki

Gardemeister teki kotikilpailussaan paluun MM-rallin sarjaan toiveenaan osoittaa lajin päättäjille, että vauhti on yhä tallella.

– Oli todella mukava palata MM-sarjaan ja huomata, ettei se vauhti ole mihinkään kadonnut, Gardemeister totesi ja kiitteli tukijoitaan mahdollisuudesta ajaa Jyväskylässä.

Jatkosuunnitelmia Gardemeisterilla ei tällä haavaa ole.

– Haluja kilpailla olisi vaikka kuinka paljon, mutta juuri nyt en osaa seuraavasta kilpailusta. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Lopputulokset Suomen MM-ralli, Super2000 luokka:
1. Juho Hänninen, Skoda Fabia S2000, 2:40:34.6
2. Per-Gunnar Andersson, Skoda Fabia S2000, 2:41:45.3
3. Patrik Sandell, Skoda Fabia S2000, 2:42:04.6
4. Toni Gardemeister, Ford Fiesta S2000, 2:42:21.8
5. Martin Prokop, Ford Fiesta S2000, 2:44:41.8

Lähde: www.tonigardemeister.com


Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste