Kuluneen kymmenen vuoden aikana yli 70 000 kuljettajaa on saanut Premier Parkissa koulutusta sekä ammattikouluttajilta että kyseisiltä rata-tähdiltä.
– Haluamme olla mukana varmistamassa, että suomalainen nousee jatkossakin formuloiden korkeimmalle tasolle. Simossa yhdistyy huippulahjakkuus, iso voitontahto sekä ymmärrys liikenneturvallisuudesta. Siksi uskon, että yhteistyömme kantaa hedelmää pitkäjänteisesti, kertoo Premier Parkin perustaja/toimitusjohtaja Henrik Sundberg.
Laaksonen tulee osallistumaan Premier Parkin tilaisuuksiin sekä koulutuksiin, tuoden oman näkökulmansa ja osaamisensa koulutettavien käyttöön.
– Liikenneturvallisuus on tärkeä asia. Haluan omalta osaltani auttaa liikennevalistuksessa ja liikenneturvallisuuden kehittämisessä. Olen pienestä pitäen ajanut eri sarjoja aina suljetuilla radoilla. Kun sain ajokortin, oli vastassa täysin uusi maailma. Silloin sitä vasta ymmärsi, kuinka paljon normaalissa liikenteessä on vaaratekijöitä ja kuinka paljon asioita pitää jatkuvasti huomioida, kertoo Laaksonen.
Simo Laaksonen ajaa ensimmäistä kauttaan GP3-sarjassa espanjalaisessa Campos Racing Teamissa. GP3-sarja käsittää yhdeksän kilpailuviikonloppua, jotka ajetaan Formula 1-kilpailuiden yhteydessä. Ensimmäinen kilpailu ajetaan Barcelonassa 11.-13. toukokuuta.
Teksti: Simo Laaksosen Tiedotus / Marko Mäkinen