– Perjantain harjoitukset menivät vielä hyvin, mutta lauantaina oli jarruongelmia ja jouduttiin myös vaihtamaan autoon koko kone, joten hommaa mekaanikoilla riitti, Halen kertoo.

Sunnuntain varsinaisena kisapäivänä auton kanssa riitti tallilla edelleen töitä. Lisäksi myös radalla sattui ja tapahtui.

– Ekassa kisassa pääsuoran päässä tuli pieni osuma kilpakumppanin kanssa ja 180 km/h vauhdissa ulos. Toisessa lähdössä ei dramatiikkaa. Kolmannessa lähdössä 200 metriä ennen maalia vikassa mutkassa osumaa kylkeen ja taas pihalle, Halen kertaa kisalähtöjen tapahtumia.

Vaikka radalla ja varikolla ei viikonloppu ollut täysi napakymppi, näkee Halen myös viikonlopussa positiivista.

– Tuloksellisesti huono viikonloppu meille, mutta siitäkin huolimatta nousimme toiselle sijalle Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa, joten siihen voi olla tyytyväinen, Halen kokee.

Halen - Riika - 2

Tällä kertaa myös katsomon puolelta tuli tukea tavallistakin enemmän.

– Kavereita oli lentänyt Riikaan kisaa katsomaan iso joukko ja kilpailunjohtajakin oli varta vasten käynyt jengiä kiittelemässä hyvästä meiningistä, joten kannustuksesta ei tällä kertaa ollut pulaa, Halen iloitsee.

Mestaruus ratkeaa syyskuussa Suomessa, kun Legends-karavaani rantautuu Ahveniston radalle Hämeenlinnaan syyskuussa. Mahdollisuudet mestaruuteen ovat vielä olemassa, mutta onneakin Halenin mukaan hieman tarvittaisiin sen saavuttamiseksi. Eroa sarjaa johtavaan Marko Kilpiään on nyt 21 pistettä.

– Voittajalle sata pistettä, kakkoselle 97, kolmannelle 94 ja niin eteenpäin, joten tuon piste-eron kurominen on aika työlästä, mutta mehän ei luovuteta, Halen lupaa.

Jännitettävää viimeisessä kisassa riittää, koska Halenin takana vain pisteen päässä vaaniii Le Mans -sarjaa ajava latvialaiskuljettaja Konstantins Calko.

Seuraavat kilpailu: Ahvenisto, Suomi 10.-11.9.

Teksti: Aleksi Halen Tiedotus

Aleksi Halenin blogi: Täysillä Pohjois-Euroopan mestaruuden metsästykseen

Hämilton Pohjois-Euroopan Legends-sarjan avaukseen suosikkina

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste