Isot autot avasivat kilpailun
Aamupäivällä ennen kilpailua oli aistittavissa selvää kisajännitystä. Luotiinhan tässä kilpailussa pohjat parin viikon päästä kaasuteltavaan kauden päätöskisaan Huittisissa.
Kilpailu aloitettiin isojen nelivetoautojen luokalla. Jo ensimmäisellä kierroksella Mäntsälän MK:n Tomi Hallia piti kiireisisintä vauhtia. Hän jätti toiseksi kaasutellutta Mäntyharjun MK:n Jarkko Särkkää reilun sekunnin. Kolmanneksi ajoi Kemin UA:n Anssi Rytkönen. Toisella kierroksella ei kenelläkään kärki kolmikossa ajat parantunut joten järjestys ei muuttunut.
Kovaa taistoa muissakin luokissa
Muissa SM-luokissa olivat myös tutut nimet kärjessä. Luokassa kaksi SM-pisteissä korkealla olevat kuljettajat Vihdin UA:n Markku Jääskeläinen ja Kiikoisten AS:n Mikko Pääkkönen olivat luokassaan toinen ja kolmas, korkeimmat luokkapisteet korjasi Ikaalisten UA:n Toni Kuortti. Kaikki kolme kuskia ajoivat Toyota Starleteilla.
Luokassa kolme Noormarkun UA/MK:n Pasi Erkkilä ajoi selvään luokkavoittoon ennen Rantasalmen UA:n Janne Hakulista. Suonenjoen UA:n Kimmo Kauppinen kiirehti kolmanneksi.
Luokassa neljä konkari kuljettaja Jari Lamminsivu (Hämeenkyrön UA) ajoi luokkavoittoon ennen Kokemäen UA:n Ari Salosta. Kolmoseksi jätettiin Tampereen UA:n Tarmo Ollila.
Naisten luokassa oli vain kaksi kuljettajaa mukana. Nopeampi oli Hämeenkyrön UA:n Marjo-Riitta Lunden ja Mynämäen UA:n Jaana Hämäläinen jäi toiseksi.
Tämä kilpailu muokkasi jonkin verran pistetaulukkoa. Pasi Erkkilä jatkaa kärjessä 50 pisteellä. Toiseksi nousi Tomi Hallia ja tasapisteissä hänen kanssa on Jarkko Särkkä ja Markku Jääskeläinen. Tilanne on mielenkiintoinen ennen kauden päättävää Huittisten kilpailua. Jos Erkkilä voittaa luokkansa, niin Hallian on voitettava luokkansa ja yleiskilpailu saavuttaakseen mestaruuden. Huittisissa on siis odotettavissa kovaa kilpailua.
Juniorit myös mukana
Junioreiden nopein oli Nilsiän UA:n Janne Korhonen 1600 cc Toyota Corolla GT:llä. Toiseksi jäi Rantasalmen UA:n Marko Sallinen Mitsubishi Lancerilla. Kolmanneksi jätettiin Ratec Teamin Pertti Tapojärvi.
Junioreilla on oma sarjansa SM-osakilpailuiden yhteydessä. Leppävirran kilpailun jälkeen sarjajohdossa on Kemin UA:n Jaakko Hirvonsalo Mitsubishi Galantilla, pisteitä on kertynyt 42. Sarjassa toisena on Koskenkorvan Seudun UA:n Ville Jänisoja Starletilla ja kolmosena AL Härmän Jari-Matti Tiilikka Ford Escort RS 2000:lla.
Myös nuoret ja seniorit vauhdissa
Nuorten luokassa kovinta vauhtia ajoi Suonenjoen UA:n Veli-Pekka Karttunen Rellulla. Hän jätti toiseksi ajanutta Pohjankyrön UA:n Mika Korvolaa yli neljä sekuntia.
Senioreiden kaksiveto luokan kiireisin oli EPUAn Leif Tuomela legendaarisella Alfa Romeo 1750 GTV:llä. Toiseksi jäi järjestävän seuran Osmo Huovinen Ford Escortilla. Seuraavana oli Nilsiän UA:n Kari Roivainen Volvolla. Nelivetoisissa nopein oli Hyvinkään UA:n Harri Könönen Mazdalla.
SM-sarja jatkuu sunnuntaina 19.9 Huittisissa. Siellä ratkaistaan lopullisesti Suomen mestaruusmitaleiden saajat.
Veikko Lehtonen
SM-rallisprint tiedotus