– Reitti on todella nopea ja erikoiskokeet kapeita ja pomppuisia. Tiesin jo etukäteen odottaa huonokuntoisia teitä, mutta tiet olivat ennakko-odotuksiakin huonompia. Tulossa on erikoinen ralli. Tiet ovat huimia ja ihme on, ellei täällä moni keskeytä ulosajoon, Hänninen toteaa.

Hänninen ajoi Skodalla ennen kilpailua yhden päivän asfalttitestit, jossa keskityttiin auton jousituksen säätöihin.

– Auto tuntui hyvältä ja uskon, että se toimii viikonloppuna jokaisella osa-alueella hyvin. Tiet ovat tosin kapeita ja asfaltin reunat jyrkkiä, joten kisassa ei voi leikata mutkia ilman rengasrikon riskiä. Lisäksi tien reunat ovat niin peitteisiä, ettei mutkan taakse näe yhtään. Puhtaasi nuotista pitää vetää ja ajaa koko ajan tietä pitkin.

Hänninen yksi heinä-elokuussa Venäjän IRC-rallin ykköseksi sekä N-ryhmän voittoon Suomen MM-rallissa. Tsekissä tavoite on maltillisempi.

– Tallikaveri Jan Kopeckylla on paineita menestyä kotikisassaan. Paikka kolmen joukossa olisi hieno tulos, mutta olen todella tyytyväinen jo sijoituksesta viidenkin parhaan joukkoon. Minun asfalttikokemuksellani ei kannata vielä lähteä riehumaan. Sen aika koittaa sitten kun on kokemusta on nykyistä hieman enemmän, Hänninen muistuttaa.

IRC-sarjaan kuuluva Barum-ralli on Tsekin merkittävin vuosittainen rallitapahtuma, jonka historia ulottuu vuoteen 1971. Rallin kunniataulukosta löytyy myös suomalaisvoittaja, kun Mikael Sundström ja Juha Repo voittivat kisan Mazdalla vuonna 1990.

Tänä vuonna Barum-rallissa ajetaan yhteensä 15 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 254,96 km. Ralli käynnistyy myöhään perjantai-iltana ajettavalla yleisö-EK:lla (9,36 km), jossa kilpailijat ajavat samaa 3,1 km mittaista lenkkiä kolme kertaa peräjälkeen. Lauantain ohjelmassa on kahdeksan ja sunnuntain kuusi EK:tta. Maaliin voittajia odotetaan sunnuntaina klo 17 Suomen aikaa.

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste