– Autot piti lähettää Azoreille niin aikaisin, ettei tiimi ehtinyt rakentaa sora-autojamme valmiiksi. Mielestäni sillä ei ole kuitenkaan väliä, kummalla autolla ajamme, sillä ne ovat suorituskyvyltään etenkin sora-alustalla niin lähellä toisiaan.
Portugalille kuuluva Azorien saariryhmä sijaitsee Atlantilla 1500 km päässä maan pääkaupunki Lissabonista. Pääsaaren soratiet ovat kapeita ja irtosorasta liukkaita. Teitä reunustaa myös kova hiekkapenkka, johon saa ajettua auton helposti rikki.
Hänninen starttaa reitille toisena autona Peugeot-kuljettaja Kris Meeken perään.
– Pitää ajaa Meekelle painetta, ja katsoa, jatkaako hän virheiden tekemistä.
– Lähtöpaikka voi olla ratkaiseva asia. Ensimmäisen ajopäivän jälkeen viisi parasta ajaa käännetyssä lähtöjärjestyksessä, mutta päätöspäivälle viisi parasta starttaa taas paremmuusjärjestyksessä. Hieman hassu systeemi, mutta toivotaan, ettei kenenkään tarvitsisi taktikoida kun ei ole tähänkään asti tarvinnut, Hänninen muistuttaa.
Azorien ralli käynnistyy torstaina klo 19 Suomen aikaa kolmella erikoiskokeella, joiden yhteispituus on 24,40 km. Ralli jatkuu perjantaina yhdeksällä erikoiskokeella (98,46 km) ja päättyy lauantaina, jolloin ohjelmassa on vielä seitsemän erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 103,46 km. Voittajia odotetaan maaliin lauantai-iltana klo 22 Suomen aikaa.
Teksti: Marko Mäkinen