Rallin päätöspäivänä Hänninen jatkoi hurjaa kiriään. Suomalaispari kellotti rallin päättänyttä yleisöerikoiskoetta lukuunottamatta pohja-ajan päivän jokaiselle erikoiskokeelle. Ylivoimaisin suomalaisnoteeraus nähtiin aamun toisella EK:lla, jonka Hänninen selvitti peräti 24,1 sekuntia muita nopeammin.
– Toiseksi viimeisellä EK:lla pohjapanssarin pultit pettivät ja panssari taipui auton alle. Yritimme irrottaa sitä seuraavalla siirtymäosuudella, mutta emme onnistuneet siinä. Jouduimme ajamaan rallin päätös-EK:n panssari rullalla auton alla. Onneksi auto säilyi maaliin asti ehjänä.
Rallin avauspäivänä tapahtuneen ulosajon jälkeen Hänninen ajoi yli kolme minuuttia kärkeä kiinni ja kiri riitti viidenteen sijaan ja neljään MM-pisteeseen. Kun samaan aikaan N-ryhmän MM-sarjaa johtava Aigner jäi Uudessa-Seelannissa pisteittä niin Hännisen mahdollisuudet luokan maailmanmestaruuteen säilyivät hyvinä. Hännisellä on mahdollisuus laskea lopulliseen MM-pistetaulukkoon vielä kahden MM-osakilpailun pisteet Aignerin yhtä vastaan.
– Seuraavan kerran ajan MM-pisteistä loka-marraskuun vaihteessa Japanin MM-rallissa. Tavoite siellä on ajaa vähintään viidenneksi, jotta pääsisin kauden päättävään ja mestaruuden ratkaisevaan Walesin MM-ralliin asetelmasta, jossa pystyisin ajamaan mestaruudesta vain Aigneria vastaan.
– Japanissa pitää nyt malttaa ajaa ainakin se ensimmäinen EK tunnustellen ja muiden vauhtia seuraillen. Viides sija on vähimmäistavoite mutta tottakai pyrin parempaankin suoritukseen, mutta riskejä aion välttää, Hänninen suunnitteli.

Tuloksia:
Uuden-Seelannin MM-ralli
N-ryhmän lopputulokset:
1. Martin Prokop (CZ) Mitsubishi 4.13.07,9
2. Patrik Sandell (SWE) Mitsubishi + 36,2
3. Martin Rauam (EST) Mitsubishi + 57,8
4. Hayden Paddon (NZ) Mitsubishi + 1.27,3
5. Juho Hänninen (FIN) Mitsubishi + 2.17,3
6. Jari Ketomaa (FIN) Subaru + 2.46,1

N-ryhmän MM-pistetilanne:
1. Andreas Aigner (AUT) 30
2. Juho Hänninen (FIN) 26
3. Jari Ketomaa (FIN) 23
4. Patrik Sandell (SWE) 22
5. Martin Prokop (CZ) 17

Teksti: Marko Mäkinen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste