– Tarkistimme videolta nuotit vielä ennen nukkumaanmenoa ja muun muassa ykköspätkää yritimme muuttaa videolta!
Kyseessä oli Harsian uran toinen nuottikisa.
– Pelkäsimme ensimmäistä pitkää ek:ta, että miten nuotit ovat onnistuneet. Ajoimme varmasti läpi ja teimme vielä muutamia muutoksia. Pari kilometriä oli nuotti hukassa.
Kakkospätkällä autokunta nosti vauhtia ja nuottikin oli hyvä.
– Mutta ek:n puolivälissä alkoi auto kolista ja perä muuttui ”pomppuiseksi”. Tulimme kuitenkin maaliin ihan vauhdilla. Syy selvisi pätkän maalissa. Takaiskarin alapään irronnutta kiinnitystä yritettiin korjata kolmosen alussa mukana olevilla työkaluilla, mutta aikeeksi jäi.
Harsian mukaan kaikki oli kyllä tarkistettu ja kiristetty ennen kisaa.
– Olikohan sitten pultti katkennut? Tai tunnit tulleet täyteen?
Toni Harsia tunnusti suoraan, että keskeytys harmitti. Varsinkin kun autokunta olisi ollut ainoa maaliin tullut koko luokassa.
– Eli tasapeli tuli tässäkin suhteessa…
Eli jos ja jos ja jos… Kouvolassa kato oli kuitenkin kova kaikissa luokissa. Tiet olivat vaativia ja ehkä vähän liikaakin etenkin F-ryhmän vanhahkolle kalustolle.
– Mutta olisi ollut hyvä päästä ajamaan vaikeat pätkät läpi. Olisimme saaneet ainakin kokemusta. Kannustusjoukot ja tukijoita oli lähtenyt aikaisin aamulla katsomaan. Eivät sitten nähneet vilaustakaan meistä tosi toimissa!
Harsian suunnitelmissa on ajaa myös seuraava SM-kisa syyskuun alussa Uudessakaupungissa.
– Siellä ainakin iskarit pysyvät paikoillaan!!
– Nyt viimeistään nuottikisat alkoivat kiinnostaa. Mahtava ajaa, kun nuotti pelaa ja uskaltaa luottaa. SM-sarjan kiertäminen kiinnostaisi, mutta vaatisi kaluston vaihdon ja lisää rahoitusta, Harsia päättää.