Toisella erikoiskokeella vauhti alkoi pikkuhiljaa löytyä, vaikka keskittymistä haittasikin aikasekoilut.
– AT:llä meidän väitettiin myöhästyneen ja selvittelyn jälkeen aika luvattiin korjata. Muutoinkin EK:lla saatu aika oli monta minuuttia väärin, Toni summaa.
EK2:n aika kuitenkin korjattiini virallisiin tuloksiin, mutta myöhästymistä ei. Loppuajassa ollut ylimääräinen 10 sekuntinen ei vaikuttanut lopputulokseen. EK3:lla ajo oli rohkeampaa, mikä näkyikin muutamaan otteeseen varsin leveinä luistoina. Ajo tuntui paranevan loppua kohden, vaikkakin viimeisellä erikoiskokeella pari varmisteli jo maaliin pääsyä.
– Trophyjen reilussa hengessä kokeneemmat kanssakilpailijat antoivat vinkkejä ajamiseen pitkin kilpailua. Neuvojen avulla vauhtimme kasvoi kisan edetessä ja heikompi tehoisella autollamme voi kyllä ajaa uskomattoman kovaa, kun sen vaan saa vauhtiin, Toni kertoo.
Seuraavaan Kouvolaan kisaan RacingMedian tiimi lähtee mukavissa tunnelmissa. Vauhtia lähdetään taas mittaamaan luokan, vuosien kokemuksen omaavien, konkareiden kanssa.
– Kiitokset kaikille kilpailua seuraamaan tulleille VIP-vieraillemme ja järjestelyistä vastanneille.
Kouvolassa tavataan taas!