Tampereen SM Real Park – Lake City Rally osakilpailuun parivaljakko lähti ajamaan ehjää kilpailua ja maali tavoitteenaan. Pirkanmaalta kotiin tuomiseksi tulikin hieno neljäs sija, mutta matkalle nousujohteiseen kilpailuun mahtui kaikenlaista.

        Perjantai-illan toisella erikoiskokeella ajoin yhden risteyksen pitkäksi ja siinä jäimme ojaan jumiin, aikaa tuhraantui noin puoli minuuttia. Kolmannella erikoiskokeella järjestäjän johdosta tulleen pienoisen episodin seurauksena me ja muutama kilpakumppanimme saimme edellisten pätkien perusteella laskennalliset ajat, joten toisen erikoiskokeen virhe kävi kalliiksi, tuumi Koski-Lammi perjantai-iltaansa.

Lauantaina ajorytmi alkoi löytyä ja erikoiskoekellotukset olivatkin aivan luokan kärkipäätä. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella auto toimi lähes moitteettomasti, pieniä jarrumurheita lukuun ottamatta.

        Lauantaiaamun kaksi ensimmäistä erikoiskoetta meni liukastellessa, mutta iltapäivä tulikin sitten hyvin, kertoo vielä viimeiselle Savon erikoiskokeelle pohja-ajan tehnyt Koski-Lammi.

Koski-Lammi Motorsport haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan ja matkassa mukana olleita kaudesta 2017. Kaudesta 2018 tulemme tiedottamaan lähiaikoina.

Teksti: Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste