Viimeisen kolmen tunnin osakilpailun ensimmäisellä ajovuorollaan startannut Marko Helistekangas esitti kilpailussa varmoja otteita ja pystyi tekemään tasaisia kierrosaikoja joutumatta kolaritilanteisiin. Rikkonaisesta kaudesta huolimatta, mies oli kilpailun jälkeen suhteellisen tyytyväinen suoritukseensa:

– Pääsin starttaamaan kilpailun sijalta 24. Niillä sijoilla monesti pelti kolisee, mutta vältyin ongelmilta, pääsin ajamaan ehjän kilpailun ja nautin todella ajamisesta. Auton ohjauksen kanssa joutui tekemään kovasti hommia. Tasaisten kierrosaikojen ansiosta kuskinvaihtoon tultiin kuitenkin jo kahdenkymmenen nopeimman joukossa, Helistekangas toteaa.

Helistekankaan tulokaskausi lajin kuninkuusluokassa ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan. Juhannuksesta asti korjattavana ollut auto nipisti harjoituskierrokset vähiin. Siitä huolimatta, oppia kertyi tulevaa varten ja Helistekangas tietää, mitä ammattilaiskuljettajien vauhdissa pysyminen edellyttää jatkossa.

– Treenimäärään nähden suoritus Barcelonassa oli varsin hyvä. Tällä tasolla kilpailuihin valmistavat rataharjoitukset eivät enää riitä, vaan monissa ammattilaistalleissa ollaan rutkasti edellä harjoittelun osalta. Tähän tullaan panostamaan entistä enemmän jatkossa. Barcelona oli osakilpailuna positiivinen ja siitä jäi hyvä maku tulevaan, Helistekangas summasi.

Täksi kaudeksi Marko Helistekankaan nousun sarjaan sekä nuorten tulokkaiden talliin mahdollisti menestyksellä ansaittu stipendi. Nyt stipendikausi on ajettu ja budjetin kerääminen ensi kaudeksi alkaa. Sponsorit ovat olleet tyytyväisiä Helistekankaan esityksiin ja tammikuuhun asti Barcelonassa harjoitteleva mies nähdään todennäköisesti jatkosakin GT-radoilla. Sen tarkempaa vastausta ei kuitenkaan ensi kaudesta heltiä:

– Barcelona on GT-kuljettajalle hyvä paikka harjoitella talvella. Käytössämme on edistynein virtuaaliteknologia, jolla harjoittelu on laadukasta. Tällä hetkellä tuntuu, että GT3-tasolla on parasta jatkaa myös ensi kausi, mutta sen tarkemmin en pysty vielä sanomaan. Neuvotteluja on käyty, tulokaskautensa sarjassa ajanut Marko Helistekangas päättää.

Helistekangas jatkaa tulevaan kauteen valmistautumista Barcelonassa. Hän on nuoresta iästään huolimatta Suomen lupaavimpia GT-kuljettajia ja halu kehittyä entisestään on kova.

Teksti: Iisak Vataja, Marko Helistekankaan tiedottaja

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste