– Ajollisesti ihan hyvä päivä. Näillä teillä ja hienolla reitillä oli taas kivaa ajaa kotiyleisön edessä, kertoi kuljettajan työt mallikkaasti hoitanut Juha Hellman.

Pohja-aika kaikille
kuudelle erikoiskokeelle

Kokenut Hellman, 47, takoi VW Polollaan luokkapohjat kisan kaikille kuudelle erikoiskokeelle.
Siinä haipakassa muille ei jätetty sijaa jossitteluille. Aktiiviurallaan kaksi Suomen mestaruutta voittanut Hellman johti kisaa heti kahden pätkän jälkeen jo 43 sekunnilla.
– Tosin nuo Someron suunnan äkkiväärät pätkät olivat jälleen kerran vaikeita minulle. Tarkkana piti olla koko ajan, tähdensi Hellman, jonka vauhdikkaaseen päivään mahtui myös paljon dramatiikkaa.

Laturin merkkivalo syttyi
heti ensimmäisellä pätkällä

Hellmanit näkivät huolestuneena punaista jo heti ensimmäisellä erikoiskokeella laturin merkkivalon muodossa.
– Olimme ajaneet ensimmäistä pätkää vasta noin 200 metriä, kun laturin merkkivalo syttyi. Oli meidän onnemme, että tässä rallissa oli jokaisen ek:n jälkeen huolto, jolloin pääsimme lataamaan akkua, huokaisi Hellman helpotuksesta.
Hellmaneille hoidettiin rivakan huollon ansiosta varmuuden vuoksi toinen akku siviili-Polosta, mutta siihen asti harmaan kilpurin kabiinin miehistöä kalvoi syvä huoli sääolosuhteista.
– Piti vain toivoa koko ajan, että ei ala sataa, jolloin voimme säästää akkua muun muassa pyyhkijöiden, puhaltimen ja valojen osalta. Onnistuimme siinä, selätimme vaikeudet ja selvitimme tämän seikkailun voittajina, myhäili Hellman.
Tosin Hellmanin pelko sateesta toteutui vielä reitin loppuvaiheilla varsin rajulla tavalla, kun salamat repäisivät taivaan auki Perniön suunnalla.
– Kaksi viimeistä pätkää menivät aivan velliksi rankkasateen vuoksi, mutta selviydyimme onneksi niistäkin. Kunnon ralli kaipaa aina myös sopivan ripauksen draamaa, heitti Hellman.
Hellmaneilla riitti draamaa myös vuosi sitten samassa rallissa. He ajoivat silloinkin pohjat kaikille erikoiskokeille, mutta kisan alkuvaiheissa mätkäisty minuutin aikasakko vei isä-poika -kaksikolta pohjan voitolta.
Tällä kertaa Hellmanit eivät jättäneet jälkeensä tuollaistakaan kauneusvirhettä.

http://www.salonua.fi/

Teksti: Kari Aho

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste