Toista täyttä kauttaan rallin SM-sarjassa ajava 20-vuotias Luhtaniemi lähti kauteen tavoitteenaan rallin suomenmestaruus. Kauden avaus Rovaniemellä tuotti kuitenkin heti keskeytyksen molempina ajopäivinä ja myös toisessa osakilpailussa Mikkelissä harmittomalta näyttänyt tilanne päättyi ulosajoon Luhtaniemen väistettyä varaallisesti sijoittunutta katsojaa.

– Tunturi oli pettymys, koska alla oli hyvät testit. Se lataus auttoi hyvin Siikakämän loppuun asti, mutta jokin pieni nuottivirhe aiheutti kaiteeseen osumisen. Lauantai lähti kulkemaan ihan hyvin, mutta kolmosvaihde ei enää tahtonut mennä päälle. Olisimme toki voineet yrittää maaliin, mutta katsoimme viisaaksi olla rikkomatta autoa enempää, Luhtaniemi kertaa kauden aloitusta.

– Mikkelissä tiedettiin, että vauhti riittää, kun ajetaan omaa ajoa vaikkei yhtään pohja-aikaa vielä ollut tullut. Meillä meni kuitenkin jarrutus siellä pitkäksi yhdellä ja jouduttiin väistämään ojaan katsojaa, joka oli vaarallisella paikalla. Kalliiksi se kyllä kävi, koska autoon tuli runsaasti vaurioita, Luhtaniemi harmittelee.

Pettymysten jälkeen kausi jatkui melko nopeasti vaativilla pohjoiskarjalaisilla teillä Joensuun SM-Itärallin merkeissä. Luhtaniemi sai kilpailuun varovaisen, mutta ehjän alun. Ennen kahta viimeistä erikoiskoetta hän löytyi SM3-luokan neljänneltä sijalta, mutta taipui lopulta viidenneksi. Arvokkaat kauden ensimmäiset 10 SM-pistettä lämmittivät kuitenkin mieltä.

– Meidän tavoite oli saada kilpailusta pisteitä ja siinä onnistuttiin, vaikka lopussa liikakin varovaisuus vei meiltä neljännen sijan. Se ei silti haittaa, sillä saimme SM-pistetilin auki.

Kesän soraränneihin uuden kartanlukijan kanssa

Toukokuun 19. päivänä ajettava Kouvolan SM O.K. Auto-ralli on Luhtaniemelle hyvä paikka näyttää osaamisensa ratin takana. Töitä on kevättauolla paiskittu hartiavoimin ja kesäkaudella kartanlukijaksi hyppää Ari Koponen, joka korvaa kartanlukijan töistä estyneen Juha-Pekka Jauhiaisen.

– Arin kanssa ajettiin jo yksi kisa aiemmin ja silloin jo hämmästelin, miten hyvin kemiat kohtasivat lyhyellä tuntemisella. Ari on kokenut ja hyvä kartanlukija, jonka kanssa pääsemme varmasti kovaa. Tällä hetkellä teemme nuottitreenejä, kuten aiemminkin. Tässä vaiheessa lähinnä tutustumme yhteisiin työtapoihimme. Muutos ei siten ole suuri, vaikka mies vierellä vaihtuukin, Luhtaniemi toteaa.

Tulevaisuuden Tähti -kilpailun loppukarsintaan pääsee SM3-luokan pisteissä kuuden parhaan joukkoon sijoittuneet 1.1.1993 jälkeen syntyneet kuljettajat. Luhtaniemellä matkaa SM3-luokan kuuden parhaan joukkoon on 16 pistettä ennen Kouvolan osakilpailua. Taistelu kuitenkin jatkuu ja MM-rallin tallipaikka olisi upea väylä kokeilla vauhtia isolla ja yhdellä maailman tunnetuimmalla ralliareenalla.

– Tallipaikka on iso juttu ihan jokaiselle. Jo se, että saisi ajaa Suomen suurimmassa tapahtumassa olisi upeaa. Kesäkausi  sopii minulle talvea paremmin, joten lähdemme ehdottomasti tavoittelemaan palkintopallisijoituksia seuraaviin SM-ralleihin, Luhtaniemi naulaa.

Tulevaisuuden Tähti -kilpailussa on jäljellä vielä Kouvolan (18.-19.5.) ja Seinäjoen (15.-16.6.) osakilpailut. Kilpailun valintakokeet järjestetään 17.-18. kesäkuuta Kuortaneen Urheiluopistolla.

SM3-luokan pistetilanne kolmen osakilpailun jälkeen:

1. Jaro Kinnunen 84

2. Niko Mäkinen 55 *

3. Samuli Vuorisalo 36 *

4. Jussi Lindberg 36 *

5. Henri Hokkala 28 *

6. Lauri Joona 26 *



11. Jani Luhtaniemi 10 *

* osallistuu Tulevaisuuden Tähti -kilpailuun. Lisää tietoa kilpailusta löydät tästä.

Teksti: Sami Kolsi

Jani Luhtaniemi hyvin valmistautuneena Mikkeliin

Jani Luhtaniemi Ford Motorcraft Rally Teamin kuljettajaksi – ”Suomenmestaruus silmissä tulevaan kauteen”

Jani Luhtaniemi starttaa Ford Motorcraft-tiimiläisenä SM-päätöskisaan

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste