-29. päivä.

Tulevaisuuden Tähti -kilpailun finaali järjestettiin Kuortaneen Urheiluopistolla sunnuntaina ja maanantaina 17.-18. kesäkuuta. Finaalin päässeet muut kuljettajat olivat Samuli Vuorisalo, Niko Mäkinen, Jussi Lindberg ja Lauri Joona. Kuljettajat kävivät läpi muun muassa psyykkiset sekä fyysiset testit ja lisäksi heidän erikoiskokeiden ennakkotutustumis- sekä englanninkielen taitojaan mitattiin. Kun sekä kilpailusuoritukset että testit otettiin huomioon, valikoitui Hokkala lopulta voittajaksi.

23-vuotias Hokkala koki finaalilaisuuden kokonaisvaltaisena testiprosessina, jossa käytiin monipuolisesti eri osa-alueita läpi. Hyvän lisän suorittamiseen toi viime lauantaina päättyneen Seinäjoen SM-rallin luokkavoitto, joka tuli kauden tärkeimpään paikkaan.

– Tykkäsin testitilaisuudesta. Oli hyvä, että siinä käytiin laajasti eri asioita läpi. Seinäjoen voitto antoi tähän ehdottomasti lisäboostia, mutta sinne lähdettiinkin vähän niin, että voitto on otettava. Kausi sinänsä on ollut nousujohteinen, mutta tulokset ovat uupuneet. Nyt tuli sitten kunnon potti kerralla, kun voitettiin tämä Tulevaisuuden Tähti -finaalikin, ensimmäistä kauttaan rallin SM-sarjassa ajava Hokkala pohti tuloksen selvittyä.

Menestyspolku on todettu toimivaksi, mutta hihat on käärittävä ylös

Finaalin voitto merkitsee sitä, että Hokkala pääsee toteuttamaan yhden unelmistaan ja ajamaan Neste Ralliin. Tikkakoskelaiselle nuorelle miehelle MM-ralli on kirjaimellisesti kotikisa. Hän seuraa samalla aikaisempien Tulevaisuuden Tähtien Teemu Sunisen (2014), Jari Huttusen (2015), Juuso Nordgrenin(2016) ja Emil Lindholmin (2017) jalanjälkiä. Suninen, Huttunen ja Nordgren ovat raivanneet tiensä jo maailmalle ja tehdaskuljettajiksi, Lindholm on puolestaan SM-pisteissä kolmantena tällä hetkellä.

– Hieno fiilis, paljon on toki asioita vielä tehtävänä ennen itse rallia. Uusi auto tulee jälleen kerran alle, joten töitä on luvassa. Upeaa mahdollisuus se tietenkin on, Hokkala hehkuttaa.

Neste Rallin promoottori Jani Backman oli osa Tulevaisuuden Tähti -kilpailun jurya, jolla oli käsissään viisi vahvaa kandidaattia.

– Ryhmä oli todella tasainen ja lopulta Hokkala valikoitui voittajaksi. Kävimme aika filosofistakin keskustelua siitä, mitä tällä kilpailulla haemme ja koska nimikin on Tulevaisuuden Tähti, niin halusimme katsoa nyt ehkä pidemmällekin tulevaisuuteen. Hokkala on sellainen kuljettaja, jolla on menestyspotentiaalia moneksi vuodeksi, sen osoittaa todella nopea kehityskäyrä kilpa-autoilijana. Mitään pikavoittoja emme odota, mutta toisaalta hän on itsekin tehnyt selväksi halun nousta aivan lajin huipulle asti, mitä mekin tietysti odotamme ja olemme valmiita häntä siinä tukemaan, Backman perusteli valintaa.

Henri Hokkala, profiili: 

Syntynyt: 27.8.1994

Kotipaikka: Tikkakoski

Ura: Yksi voitto SM3-luokassa Ralli SM -sarjassa tänä vuonna

Auto Ralli SM-sarjassa: Peugeot 208 R2

Tulevaisuuden Tähti 2018 jury:

Tapio Korjus

Keihäänheiton olympiavoittaja, valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja ja Kuortaneen Urheiluopiston rehtori

Kai Tarkiainen

Neste Rallin kilpailunjohtaja ja Ralli SM -sarjan promoottori

Tommi Pärmäkoski

Nelinkertaisen F1-maailmanmestarin Sebastian Vettelin kuntovalmentaja (2008-2011), Lahden Pelicans -liigajoukkueen valmennusryhmän jäsen

Maciej Woda

M-Sport Polandin johtaja

Jani Backman

Neste Rallin promoottori

Minna Sillankorva

Naisten rallin maailmanmestari ja ajokouluttaja

Aiemmat Tulevaisuuden Tähti -voittajat:

2017: Emil Lindholm

2016: Juuso Nordgren

2015: Jari Huttunen

2014: Teemu Suninen

Teksti: AKK Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste