Kellotus oli Hokkalan ensimmäinen voitettu yleisö-EK.
– Yllättävän hyvä startti kilpailuun, vaikka ei oikein auto irronnutkaan viivalta. Normaalisti pösön vahvuudet eivät ole ihan parhaimmat tämmöisiin yleisöpyörityksiin. Saimme mahdollisuuden ajaa hyvän rengastestin ennen kilpailua ja hieman muutettiin alustan säätöjä, jotka toivat lisää varmuutta ajamiseen, Hokkala raportoi iltahuollon yhteydessä.
Lauantaipäivä starttasi lauhtuneessa säässä, edessä kahdeksan vaativaa pikataivalta. Alkulenkki ei ollut paras mahdollinen, kolmannella erikoiskokeella sattunut suma ja siitä seurannut laskennallinen aika tiputtivat entisestään miehistöä kärkikamppailusta. Pitkän päivän tarkasti ajanut Hokkala oli lopulta SM3-luokan toinen ja nopein maaliin tullut Printsport Junior Cupin kilpailija.
– Voittoa lähdettiin hakemaan, mutta tänään tällä yrkällä ei ollut mahdollisuuksia ajaa voitosta. Pienillä teillä oli paikoin kivikkoista ja kierreltiin ehkä vähän liiankin varovasti muiden oikomia sisäreunoja. Auton kanssa myös vielä jonkun verran tekemistä, mikäli hallitusti halutaan nostaa vauhtia. Tänään fiksua suorittamista ja täten saatiin lopulta tärkeät pisteet jatkoa ajatellen niin SM- kuin Junnu Cupin osalta, Hokkala totesi.
Printsport Junior Cupin pistetilanne 1/5 osakilpailun jälkeen:
1. Henri Hokkala 21p
2. Roope Korhonen 10p
3. Kalle Markkanen 8p
4. Heikki Koski-Lammi 6p
5. Joonas Huovinen 0p
6. Toni Tuominen 0p
Teksti: Hokkala Racing -tiedotus