Vaikka kovavauhtinen reitti ei tällä kertaa mahdollistanut Junior Cup -kuljettajien taistelua SM3-luokan voitosta, ei se siitä huolimatta yrityksestä tälläkään kertaa jäänyt kiinni. Vauhdikkaan ja talvisen rallipäivän aikana kuljettajat mittasivat paremmuuttaan viidellä pikataipaleella ja niiden tarjoamilla noin 101 erikoiskoekilometrillä, jotka nopeiten taituroi myös aikaisemmin Mikkelissä avausosakilpailun voittanut Henri Hokkala.
Neljän Printsport Junior Cupin pohja-ajan turvin Hokkala lopulta pokkasi täydet sarjapisteet 13,9 sekunnin turvin ennen yhden nopeimman ajan tehnyttä Heikki Koski-Lammia. Kolmannesta sijasta käytiin tiukin taistelu, kun Kalle Markkasen neljännen erikoiskokeen ulosajon jälkeen Joonas Huovinen ja Roope Korhonen taistelivat sekuntien kymmenyksistä viimeisen erikoiskokeen maalilipulle saakka.
Voitollaan ja pohja-aikojen tuomilla niin sanotuilla bonuspisteillä Hokkala jatkaa Printsport Junior Cup -rallisarjan piikkipaikalla, kun ajamatta on vielä kolme kesäistä osakilpailua. Koska lopputuloksiin lasketaan neljän parhaan kilpailun pisteet, ei mitään ole vielä kuitenkaan ratkaistu. Seuraavan kerran kovaa yritystä ja leveitä linjoja on tarjolla kesäkuun puolivälissä Kouvolassa ajettavassa SM-rallissa.
Kilpailukauden päätteeksi Esapekka Lapin ja Janne Fermin valvovien silmien alla kolme parhaiten pisteitä kerännyttä kuljettajaa palkitaan vähintään rahapalkinnolla ja Michelin-rengastuella. Lisäksi sarjan voittajalle on luvassa 50 EK-kilometrin testipäivä sekä 100 EK-kilometrin ralli Suomessa R5-autolla sisältäen logistiikan, testitien, huollot, renkaat (14kpl), polttoaineet ja vakuutukset. Huomioitavaa on myös se, että voittajalla on oikeus halutessaan myydä R5‐testi ja ‐kisapalkinto edelleen ja käyttää näin saadut rahat parhaaksi katsomallaan tavalla, mikä edistäisi paremmin hänen uraansa tai harrastustaan.
Printsport Junior Cup 2020 sarjatilanne 2/5 osakilpailua:
- Henri Hokkala, Peugeot 208 R2, 40 pistettä
- Heikki Koski-Lammi, Citroen C2 R2, 19 pistettä
- Roope Korhonen, Citroen C2R2, 16 pistettä
- Kalle Markkanen, Peugeot 208 R2, 9 pistettä
- Joonas Huovinen, Peugeot 208 R2, 5 pistettä
- Niko Patajoki, Citroen C2 R2, 1 piste
- Toni Tuominen, Peugeot 208 R2, 0 pistettä
Teksti: Jani Kekoni / Printsport Junior Cup tiedotus.