Silloin käynnistyy eteläisen Suomen kauden viimeinen talvikelillä ajettava sprintti, kiitetyllä ja kehutulla Joentaan radalla. Rataa on ajettu viimeksi kaksi vuotta sitten, sen jälkeen sitä on vielä hiukan modifioitu. Pituutta löytyy 3470 metriä ja vaativuutta roppakaupalla. Ajankohta kannattaakin merkitä heti kalenteriin. Kilpailun järjestää Lopen UA.

Rata tarjoaa kilpailijoille haastetta ja katsojille vauhdikasta nähtävää. Paikalle on helppo löytää, yleisön pysäköintialue ja iso kilpailun varikko sijaitsevat kantatie 54:n vieressä. Kolmosmoottoritieltä vilkku nakuttamaan ja kantatietä Forssan suuntaan noin 16 kilometriä. Kilpailupaikan ohi ei kerta kaikkiaan voi ajaa. Toisesta suunnasta eli Forssan/Turun suunnasta ajetaan Lopen kirkonkylän ohitse reilut pari kilometriä, ja siinä se on!

Kilpailussa on mukana 16 luokkaa, näistä neljässä ratkotaan Historic Rally Club Finlandin sprinttisarjan pisteitä.  Yleisölle tarjotaan nähtävää koko kisan ajaksi. Molemmilla kierroksilla ajetaan järjestyksessä historic, nuoret, naiset, seniorit, juniorit ja yleinen. Toisella ajokerralla luokan sisällä noudatetaan nopeusjärjestystä eli ensimmäisen kierroksen hitain ajaa ensimmäisenä. Näin luokkien nopeimmat ajavat aina viimeisenä, jännitys säilyy loppuun saakka.

Kilpailuun otetaan mukaan 120 kilpailijaa. Näistä 110 otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, lisäksi järjestäjä varaa oikeuden ottaa kymmenen kilpailijaa mukaan valintansa mukaan. Kannattaa siis toimia nopeasti, ilmoittautumisaika Kitiin loppuu maanantaina 20.2. kello 21.

 

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste