Pistetaulukon neljän kärki on taistelemassa mestaruudesta Säkylässä. Haapalainen on ottanut pienen “hajuraon” muihin, kun kakkosena oleva Harri Könönen on jäänyt kahdeksan pisteen päähän taakse. Haapalaisella on tänä vuonna ollut onnea siinäkin, että luokassa on riittänyt hänen lisäkseen muitakin osanottajia, jolloin luokkavoitosta saa 11 pistettä. Eivätkä tekniikkaongelmatkaan liene tänä vuonna häirinneet, sillä Kupla-mies on maksimipistein 44 taulukon kärjessä.
Kun viisi parasta osakisaa kuudesta lasketaan kilpailijan loppupisteisiin, on Säkylän kisan jälkeen Haapalaisen tilanne paras mahdollinen, mikäli Sydänmaalla luokkavoitto jälleen tulee. Kauden maksimipisteet 55 ovat sitten siinä.
Könönen pystyy vielä kasvattamaan pistepottiaan. Mikäli 11 pistettä napsahtaa molemmista jäljellä olevista kisoista, jätetään kauden huonoimman, Kalpalinnan kisan tuomat viisi pistettä pois loppupisteistä. Könönen jäänee kuitenkin näillä sijoituksilla sarjan kakkoseksi kahden pisteen päähän Haapalaisesta. Rautavaarassa Könönen myös voitti, mutta luokassa ei ollut muita osanottajia. Mestaruus lienee näin ollen siis kahden kauppa, mutta ajetaanpa kisat kuitenkin ensin.
Kolmannesta sijasta käydään vieläkin tasaisempi kisa. Mikäli luokassa 1 Markku Taipale ja luokassa 2 Niko Allinen voittavat Säkylässä kumpikin luokkansa, on pistetilanne Säkylän jälkeen tasan. Kummallakin olisi 40 pistettä, minkä jälkeen ratkaisu jäisi viimeiseen osakisaan.
Säkylän Sydänmaan rallisprint-rata on pituudeltaan 5,6 kilometriä ja pinnaltaan soraa. Kilpailukeskus on Sydänmaan vanha koulu, Sydänmaantie 258, Säkylä. Rataan tutustuminen alkaa jo kello 8:15, ohjaajakokous pidetään kello 11:15 kilpailutoimiston edessä ja kisaaminen aloitetaan historic-luokilla kello 12:00. Rata ajetaan kahteen kertaan, nopein kierros ratkaisee.
Pistetilanne ennen Säkylän osakisaa 5/6:
1. Kari Haapalainen Päij-HUA luokka 3 VW Kupla 44 pistettä
2. Harri Könönen HyUA 5 Mazda 323 GTX 36 pistettä
3. Markku Taipale HRCF 1 Escort Twincam/Lotus 31 pistettä
4. Niko Allinen KiuUA 2 Escort 1300 GT 29 pistettä
5. Hannu Kärkkäinen HeiUA 1 Escort 1300 GT 26 pistettä
6. Marco Pöytälaakso VesUA 3 Escort 1600 25 pistettä
7. Matti J. Tarvainen OriUA 5 Mitsubishi Galant 25 pistettä
8. Vesa Rissanen PiekUA 4 Escort RS 1600 pisteitä 11
8. Tommi Hannuksela EMSC 4 Escort RS 11 pistettä
8. Hannu Sartovuo HRCF 1 Escort 1300 GT 11 pistettä
8. Sami Jaakkola Päij-HUA 2 Fiat X 1/9 pisteitä 11
8. Ilkka Koskela TAUK 4 Fiat Ritmo 130 TC 11 pistettä
8. Teemu Koivunen SomUA 5 Volvo 242 pisteitä 11
Teksti: Kikka Kuosmanen.