Kuuden osakilpailun jälkeen eroa kakkosena olevaan italialaiseen tiimiin, Rododendri Historic Rally, on nyt peräti 45 pistettä.
Lahdessa eniten tiimipisteitä keräsi FlexiFly.co.uk-tiimi, yhteensä 40. Suomalaiset keräsivät toiseksi eniten (38) pisteitä ja viidentenä Lahden jälkeen oleva CMS-tiimi 18, kuten teki myös kuudentena oleva Audi Quattro Historic Team.
Historic Rally Club Finlandin (HRCF) tiimillä on pisteitä jo kuudesta osakilpailusta. Heikoin pistemäärä on 29, joten kovin paljoa ei suomalaisilla ole mahdollisuuksia johtoaan yrittää kasvattaa. Rododendri on saanut pisteitä viidestä osakilpailusta, heikoin tällä hetkellä kerrytti pistesaldoa 23 pisteellä.
Flexi.Fly.co.uk on jäänyt käytännössä pisteittä kahdessa osakilpailussa, joten sillä on parhaimmat mahdollisuudet parannella asemiaan. Kärkeen, HRCF:n pistemäärään on tosin eroa jo 69 pistettä.
Tiimien välisessä kilpailussa yhteensä 15 tiimiä on päässyt listalle. Yhdeksästä osakilpailusta lopputulokseen lasketaan pisteet kuudesta parhaasta koitoksesta.
Suomalaisia edelleen mukana mitalitaistoissa
Kategoriassa 1 Elias Kivitila kartturinsa Timo Tuomisen kanssa paranteli Bemarillaan asemiaan ja pari nousi kakkossijansa myötä Lahdessa voittaneen brittipariskunnan Ernie ja Karen Grahamin jälkeen kolmansiksi pistein 71. Grahamit Escort Twincamilla ovat taulukossa kakkosena, mutta tasapisteillä 89 johtavan Porsche-mies Antonio Parisin kanssa.
Kategoriassa 3 yleiskilpailussa toiseksi sekä kategorian ja luokkansa 1300-kuutioisella Starletilla voittanut pari Esa Peltonen – Jyrki Saarto nappasi nyt johdon pistetaulukossa sekä kuljettajien että karttureiden puolella.
Nimimerkillä Zippo ja Audi Quattrolla ajava, lopulta Peltoselle 9,9 sekunnilla hävinnyt, italialainen nousi pistetaulukon kakkoseksi. Ennen Lahtea toisena ollut pari Pentti Veikkanen – Timo Jaakkola oli ongelmissa ja kilpailussa kategoriassaan kuudensia, mutta he putosivat pistetaulukossa vain yhden sijan. Veikkanen on pisteissä kolmantena, vain kaksi pistettä Zippoa perässä, ja kartturi Jaakkola kakkosena kahdeksan pisteen päässä kärjestä.
Kategoriassa 4 sekä Ville Silvasti että Jari Latvala keskeyttivät ja jäivät pisteittä. Taulukossa miehet ovat 15 pisteellä kumpikin sijalla seitsemän. Lahdessa kategorian voittanut britti Will Graham nousi kakkoseksi. Sijalla yhdeksän oleva Matti J. Tarvainen avasi pistepottinsa saaden kategorian toiseksi korkeimmat pisteet toisen sijan kunniaksi.
Teksti: Kikka Kuosmanen.