Hyvin onnistunut alkukausi heijastuu myös Ralli SM-sarjan puolelle, jossa 20-vuotias lahtelainen on pistetaulukossa toisena.

– Hieno päätös talvikaudelle. Tahkon kilpailu on yksi suosikeistani ja pääsimme ajamaan kunnon lumiolosuhteissa. Oli positiivista, että vauhtini riitti pohja- aikatasolle myös SM-sarjan puolella, Hokkanen summasi.

Niko Mäkinen Kuva: Taneli Niittymäki

Ford Motorcraft -tiimin nimikkokuljettaja Niko Mäkinen kärsi turbo-ongelmasta, jonka vuoksi luokan toinen sija oli parasta, johon hänellä oli mahdollisuuksia.

Sarjajohtaja Hokkasen lisäksi vain Jani Luhtaniemi onnistui keräämään pisteitä kaikista kolmesta talven osakilpailusta. Niiden tulosten avulla 19-vuotias tuusulalainen nousi sarjapisteissä kolmanneksi.

Jani Luhtaniemi Kuva: Jarno Saari

Markus Manninen ajoi kauden ensimmäisen osakilpailunsa ja saavutti neljännen sijan. Muut Fiesta R2 -kuljettajat olivat epäonnisia: Jonna Olkoniemi kärsi tekniikkaongelmista ja Anssi Valkonen ja Teemu Kiiski keskeyttivät ulosajoon.

Ralli SM -sarjan ohessa ajettava Ford Motorcraft Fiesta Sport Trophy jatkuu ensimmäisen kesäkisan merkeissä 19.-20. toukokuuta Riihimäellä.

Ford Motorcraft FST:n pistetilanne 3/7 osakilpailun jälkeen:

1. Miika Hokkanen 42

2. Henrik Pietarinen 25

3. Jani Luhtaniemi 24

4. Niko Mäkinen 22

5. Anssi Valkonen 18 6. Patric Öhman 13

7. Markus Manninen 8 8. Tom Hanle 5

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste