Alkaa jo helpottaa
Öhman ja Lillqvist johtivat rallin nuorten SM-sarjaa seitsemällä pisteellä ennen Naantalin päätöskisaa. Pohjalla oli kolme voittoa. Olisi tarvinnut vain pysyä kakkosena olleen Hyvinkään Tapio Suomisen kannassa.
– Kyllä se nyt pikku hiljaa alkaa helpottaa. Aika tekee tehtävänsä, Olle Öhman sanoo romutetun Renault Clion vierellä. Vähän vaikeana.
Öhman ja Lillqvist kaatoivat päätöskisassa ajokkinsa, kun ensimmäistä runsaan 12 kilometrin erikoiskoetta oli ajettu vain kolmisen kilometriä.
– Nypyn jälkeen tuli kirraava vasen. Luulin, että reitti aukeaa, mutta ei. Jouduimme ulkokurviin pehmeälle soralle. Siitä auto nokan kautta ympäri. Putosimme keskelle tietä pyörille. Molemmat eturenkaan olivat kuitenkin taittuneet alle eli se oli siinä.
Nollapäivä merkitsi sitä, että Suominen vei mestaruuden. Kun Hyvinkään mies oli Mikko Kaistamon ja Toni Kuhasen jälkeen kolmas, olisi Öhmanille riittänyt mestaruuteen vielä viideskin sija.
– Kuhanen kertoi ajaneensa Naantalissa kuudennen kerran ja pääsi nyt ensi kerran maaliin, Öhman naureskeli.
Sipoolaisten Renaultin kuskipuoleinen etukulma meni pahasti sisään, samoin sama kylki ja perä painui sisään.
Sipoolaisille sopisi, ettei Naantalin tai oikeammin Munämäen ympäristön pirullisilla teillä enää ajettaisi SM-ralleja.
– Viime vuonna sentään pääsimme kahden kilometrin päähän maalista ennen ulosajoa. Pösö meni rusinaksi. Nytkin kori menee vaihtoon. Uusi jo odottaa tallin takana, Öhman kertoi.
Sipoolaisia ei paljon lohduta, että viime kauden 11. sija vaihtui sentään SM-hopeaan.
Suomen ja Ruotsin MM-rallit kiinnostavat
Pari jatkaa ensi kaudella SM-ralleja yleisessä luokassa pikku N-ryhmässä.
– Jos vaan rahat riittävät, jatkamme myös nuorten SM-rallissa. Kausi alkanee Tunturi-rallissa tammikuun lopuilla. Ohjelmassa on vanhaan tapaan kaksi erillistä SM-päivää, Öhman kertoo.
– Jos saamme lisää tukijoita, kiinnostaisi ajaa myös Jyväskylä ja Ruotsin SM-ralli. Kumpaankin tarvitaan vähintään 15 000 euron lisärahoitus.
Sipoolaiset ovat joka tapauksessa näyttäneet, että vauhti on kohdallaan.
– Jatkamme Etelä-Suomen valmennusryhmässä, mutta toivottavasti paikka aukeaa myös Risto Mannisenmäen vetämässä liiton nuorten valmennusryhmässä. Kokemukset tältä kesältä ovat hyviä.
Enduromies maalaa pellit
Sipoon moottoriurheiluväki tekee tiivistä yhteistyötä. Öhman ja Lillqvist työllistävät ulosajoillaan, niin epätoivottavaa kuin se onkin, Marko ja Juhani Laaksosen automaalaamoa. Enduromiehet ovat muutenkin hengessä mukana.
– Pojat tekevät itse peltityöt ilman moitteen sijaa, Marko Laaksonen naurahtaa.
Marko Laaksonen voitti legendaarisen Päijänteen ympäriajon 1999 ja 2002. Nyt tähtäimessä on kolmas voitto.