Edessä on kuusi erikoiskoetta ja 108 erikoiskoekilometriä tiimille erittäin tutuissa maisemissa – onhan kaikkia pikataipaleita ajettu niin Suomen MM-rallissa kuin lukuisissa aikaisemmin järjestetyissä laukaalaisissa rallikilpailuissa. Kotitiet eivät kuitenkaan ennakkotutustuttavassa rallissa aseta Hytönen Racingia yhtään sen parempaan asemaan kuin kanssakilpailijoita.

– Kotiteiden taika on yleensä löytynyt metsähallituksen puolelta. Liiallinen yrittäminen kostautuu varsin nopeasti. Siksi on suhtauduttava tuttuihin erikoiskokeisiin aivan kuten ne sijaitsisivat toisella puolen Suomea ja olisivat siten täysin tuntemattomia. Meidän on tehtävä tarkka nuotti jonka mukaisesti ajaa kilpaa eikä edes yrittää kurvailla ulkomuistin pohjalta. Vaikka tunnen erikoiskokeet kuin omat taskuni, ei se suinkaan tarkoita sitä että automaattisesti olisimme tasaisen luokkamme voittajasuosikkeja, analysoi I-kuljettaja Kari Hytönen.

Lähtönumerolla 99 matkaan starttaava jyväskyläläiskaksikko saa kovan vastuksen seitsemästä muusta v1600 luokan rallikuljettajista. SM Peurunkarallin jälkeen Hytönen Racing unohtaa Suomen rallipolut toviksi ja suuntaa Saksan Suzuki Cupin avauskilpailuun, Rallye Vogelsbergiin.

– Kieltämättä kovasti polttelee päästä aloittamaan toinen kilpailukausi Saksassa. Otetaan nyt kuitenkin ensiksi kaikki irti kotikilpailusta ja mietitään sen jälkeen kansainvälisiä kuvioita, järkeili Hytönen.

SM Peurunkaralli starttaa lauantaina klo 11. Kilpailun tulospalvelun löydät osoitteesta www.tenab.net.

Lisätietoja löydät tiimin kotisivuilta osoitteesta www.hytonenracing.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste