Isosyöterallia on ajettu kahtena edellisenä vuonna kesärallina, mutta nyt kilpailu on siirretty rallivuoden päättäväksi ja samalla uuden talvikauden aloittavaksi talviralliksi. Useat kilpailijat pitävätkin Isosyöterallia mainiona testitapahtumana hakiessaan tuntumaan talvisiin olosuhteisiin tulevan kauden kovia koitoksia silmällä pitäen. Kilpailijoille lisäksi järjestetään testierikoiskoe eli kansainvälisin termein shakedown jo edellispäivänä perjantaina. Näin kilpailijat voivat säätää autojaan rauhassa talvikeleille sopiviksi. Pääpalkinnotkin herättivät kilpailjoiden keskuudessa mielenkiintoa, sillä yleisen sarjan sekä A- ja B-juniorien voittajille on luvassa normaalien pokaalien lisäksi kokonaiset porot.
Isosyöterallin ilmoittautuneiden joukkoon mahtuu peräti lähes 20 nelivetokilpuria, joka on erittäin hyvä määrä verrattuna mihin kilpailuun tahansa. Yleisessä sarjassa kovimpia ennakkosuosikkeja ovat Mitsubishi-kuljettajat oululaiset Juha Karilainen ja Juha Pasanen, kemiläinen Markku Viitanen sekä simolainen Markku Nikupeteri, joka osallistui kuluneella kaudella rallin SM-sarjaan. Subarun rallimainetta pitää yllä SM-sarjaa kiertävä oululainen Karri Marttila. Kaksivetokuljettajista löytyy myös erittäin kovatasoisia ratinvääntäjiä. Mukana ovat mm. SM-sarjaan osallistuva Honda-kuljettaja rovaniemeläinen Ailu Magga, Toyota Corollaa ohjastava Kortesjärven Jari Koski, kokenut Escort-kuljettaja Kari Karhu Oulusta sekä viime vuonna hurjaan suoritukseen yltynyt Pyhäjokinen Petri Karsikko Ford Escortilla. Karsikko jätti kesäisessä Isosyöterallin 2003:ssa taakseen jopa kaikki nelivetokuljettajat ja saalisti kovalla taistelulla yleiskilpailuvoiton.
A-junioreissa kovin ennakkosuosikki on tällä kaudella voittamatonta vauhtia pitänyt raahelainen Antti Niemi. Isosyöteralli on samalla Mitsubishi-kuljettajan viimeinen juniori-kilpailu, kun vuoden vaihteessa edessä on nousu yleiseen sarjaan. A-junioreiden kaksivetokuljettajista löytyy todellisia rämäpäitä kun mm. Tapani Grönlund Opel Corsalla, Juha-Pekka Yrttiaho Toyota Starletilla ja Jussi Ramlin Ford Escortilla esittävät parastaan. Kolmikko taisteli hyvällä menestyksellä myös tämän kauden F-cup-rallisarjassa Yrttiahon sijoittuessa parhaimpana yhteispisteissä toiseksi. B-junioreitakin on mukana hienosti 55 autokuntaa ja rallikaravaanin ensimmäisinä lähtijöinä nähdään kahdeksan Historic-luokan autoa.
Reitti sisältää tänä vuonna kuusi vaativaa erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 67 kilometeriä. Isonsyötteen talvirallista on tehty keskitetty tapahtumarikas kilpailu, jossa odottelu on minimissä ja turhat liikkumiset huollolla ja yleisöllä ovat historiaa. Huoltoalue, kilpailukeskus sekä lähtö ja maalialue sijaitsevat keskitetysti Iinatinjärven koululla, joten yleisölläkin on mainio tilaisuus päästä seuraamaan läheltä rallitiimien toimia. Yleisö voi ostaa kilpailupäivänä rallipasseja Syötteen tienhaarassa sijaitsevasta Kuksa-Elintarvikekaupasta sekä Pudasjärven Nesteeltä.
Kolmannen Isosyötteen rallin tapahtumat käynnistyvät lauantaina 11.12. jo aamu kahdeksalta ilmoittautumisten ja katsastusten merkeissä. Ensimmäinen kilpailijapari starttaa reitille klo 11.01. Päivän taitavimmat ratinvääntäjät ovat selvillä noin seitsemän tuntia myöhemmin ja palkintojen jako käynnistyy klo 19.00. Kokonaista talvirallia ei näissä maisemissa ole koskaan aikaisemmin ajettu. Aikanaan tosin pitkät Pohjola-ralli ja Oulu-ralli vierailivat yksittäisten erikoiskokeiden muodossa Pudasjärven seudulla. Isosyöterallin järjestelyistä vastaa oululainen moottoriurheiluseura Patela Racing, mutta monisatapäisessä talkoojoukossa on mukana suurin osa Pohjois-Suomen moottoriurheiluseuroista.
Lisätietoa Isosyöterallista löytyy myös internetistä osoitteesta www.patelaracing.fi.
Osallistujaluettelo ja kilpailun jälkeen tulokset löytyvät: www.patelaracing.fi/tulospalvelu/