Ralli ajettiin kokonaan soralla ja sisälsi noin 170 erikoiskoekilometriä. Edellisvuodesta poiketen 2-veto autot taistelivat omista mitaleistaan ja 4-veto autot omistaan. Kansallisuuksista pohjoismaat olivat hyvin edustettuina mutta Baltian maat loistivat poissaolollaan.
Jaakkolan osalta kilpailu alkoi jännittävissä tunnelmissa sillä jo nuotitusvaiheessa kävi selväksi että perjantaipäivän erikoiskokeet ovat erittäin haastavia.
– Avaus ek taitaa olla yksi vaikeimpia mitä olen ikinä ajanut, kapeaa tietä jossa suoran pätkää ei löydy ja mausteena lukuisat maakivet. Muutaman kerran osuttiin kiviin ja olin varma että päästään taas Tallinna rallissa tutuksi tulleisiin renkaanvaihtohommiin. Onneksi näin ei käynyt. Myös ek 2 oli aika konstikas, kertoi Jari, kun yhteensä 3 erikoiskoetta oli ajettu.
Ensimmäiseen huoltoon tultaessa Jaakkolan ohjastama Honda löytyi NEZ 2-veto ryhmän 7. sijalta. Kilpailu jatkui siten että samat kolme erikoiskoetta ajettiin toistamiseen.
– Taktiikkanani oli selvittää nämä uudestaan ajetut pätkät ilman rengasrikkoja. Otin paikoitellen aika varovasti ja EK ajat ovat sen mukaisia. Tuntuu kuitenkin että taktiikka oli oikea ja huomiseen on hyvä lähteä nostaen vauhtia, kertoi Jari perjantaipäivän päätteeksi.
Aurinkoisen lauantaipäivän valjetessa kilpailijoilla oli edessään vielä noin 100 ek kilometriä. Tiestö oli perjantaista poiketen vähän vauhdikkaampaa ja paremmin Jaakkolan ajotyyliin sopivaa. Myös sijoitus alkoi parantua ja vakiintui sijalle 4. EK:lla 11 NEZ 2-veto luokan kärjessä ajanut Super 1600 luokan Renault Clioa kuskaava Norjan Peter Fausko rikkoi autonsa ulosajossa ja joutui keskeyttämään. Jari nousi sijalle kolme.
– Laskelmieni mukaan ollaan sijalla 3. Edessä kiitävää Fraasia en saa ajamalla kiinni ja takana tuleva Dahl tuntuu jäävän tasaisesti joten varmasti vain maaliin, kertoi Jari taktiikastaan kilpailun viimeisellä huoltotauolla.
Kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja Jarin sekä Tatun kaulaan ripustettiin NEZ pronssia rallin maalissa.
– NEZ mitaleista taisteli varsin kovatasoinen porukka ja vaikka mitali himmenikin viime vuodesta pidän tätä voittona, en häviönä, iloitsi Jari kilpailun maalissa.
Rallin NEZ tulokset 2008:
1 Petter Rolfsen Norway N3 Ford Fiesta ST
2 Johannes Fraas Denmark Nat Volvo 240
3 Jari Jaakkola Finland N3 Honda Civic Type R
Teksti: Ja Ja Racing Teamin tiedotus.
Kotisivu: