Jääradan SM-sarjan toinen osakilpailu piti ajaa 2. maaliskuuta Kiuruvedellä, mutta se kisa jouduttiin perumaan kehnojen olosuhteiden vuoksi. Tulevan lauantain osakilpailu oli tarkoitus kilpailla Kuortaneen Kuhajärvellä. Yhteensattumien vuoksi kilpailu siirrettiin ajettavaksi Peräseinäjoen Kalajärvelle. Vuosien tauon jälkeen pohjalaiset saavat nyt herkutella toistamiseen SM-tason jääratakisalla.

Nyt tulevassa Kalajärven kisassa ajetaan radalla, joka on aurattu toiseen paikkaan kuin edellinen SM-areena. Uusi radan paikka takaa myös yleisölle paremmat mahdollisuudet seurata kilpailua. Edellisen kisan jälkeiset pakkaset ja lumisateet ovat kohentaneet Kalajärven olosuhteet vastaamaan tasokkaan kisan toteuttamista. Karavaanialueen ravintolapalvelut palvelevat yleisöä kuten ennen.

Tulevan lauantain SM-startteihin on ilmoittautunut yhteensä 46 kuljettajaa. Mukana ovat mm. kaikki edellisen osakilpailun kärkikuljettajat. Kauden avauksessa autorikkojen vuoksi ilman menestystä jääneet Jussi Kokkonen, Joni-Pekka Rajala, Eemeli Peltokangas ja Markus Aitola iskevät nyt tosissaan SM-pisteiden kimppuun.

SM-luokkien lisäksi Kalajärven jäätä rouhivat nelivetoiset pirssit, sekä Legends Winter Trophy -sarjan tuimat menopelit.

Kalajärven SM-jäärata-ajot käynnistyvät lauantaina 8. maaliskuuta klo 11.00.

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste