Kilpailemaankin on ehditty. Pistetaulukossa sijalla kahdeksan majaileva Heikki ja kartturinsa Ari Koponen kävivät Ikaalisten Kylpylärallissa testaamassa vauhtiaan. Siellä kaksikko ajoi pienemmän nuottiluokan voittovauhtia koko päivän. Citroen-kaksikko ehti kellottaa viisi pohja-aikaa, kunnes viimeisellä erikoiskokeella vetoakseli antautui.

– Olisi saanut kestää loppuun asti, mutta oikein hyvä kisa näin testimielessä, Heikki kertoo kilpailustaan.

Heikki on positiivisin mielin Riihimäki-rallin alla. Testiä on ehditty ajaa mukavasti ja nuottiin on tehty muutoksia. Talvella vaivanneet vaihteistomurheetkin ovat historiaa.

– Nuottia on viety taas eteenpäin ja Ikaalisissa se toimi oikein hyvin. Riihimäen teistä ei sen suuremmin ole kokemusta, kun pari vuotta sitten matka jäi kesken tekniikkavikaan, sanoo Heikki.

Heikillä on myös selkeät tavoitteet kesäkauden avaukseen.

– Lähdetään parantamaan sarjasijoitusta ja nostetaan kyytiä pikkuhiljaa.

Juho Koski-Lammi on myöskin ehtinyt armeijasta huolimatta testaamaan autoaan. Huhtikuussa olleelta Flying Finn Academyn leiriltä tarttui uutta oppia nuottiin ja kilpailuun valmistautumiseen.

– Riihimäeltä odotan haastavaa ja vauhdikasta tietä. Kaiken pitäisi auton kanssa olla kunnossa ja nuotteihin on tullut kehitystä talven jälkeen, kertoo Juho.

Kesäkauden kilpailut ovat selkeästi Juholle mieluisia.

– Kesällä tykkään ajaa enemmän kuin talvella ja testien perusteella auto tuntuu hyvältä kesäkelillä, sanelee Juho Rallin SM-sarjan siirtymisestä sorapoluille.

Teksti: Koski-Lammi Motorsport tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste