Miko Jalava kilpailee tulevana viikonloppuna kartanlukijansa Riikka Hokkasen kanssa Puolassa ajettavassa rallin EM-sarjan kauden kolmannessa osakilpailussa. Kansainväliseen debyyttiinsä määntyharjulaiskuljettaja lähtee tsekkiläisen Sparrow Racing Teamin Ford Fiesta Rally4:llä.

-Fiilis on odottava, jännittää kyllä, viime kauden rallin Suomen juniorimestari kertoo.

Puolan osakilpailu avaa Junior ERC:n kuuden osakilpailun mittaisen sarjan. Kauden avaukseen valmistautuminen on sisältänyt testiä Puolassa sekä kotimaan teillä.

-Kävin Puolassa ajamassa päivän verran, ja toissa viikonloppuna päästiin testaamaan Suomessa Fiesta Rally4:ää. Ihan hyvä fiilis on jäänyt, toivottavasti kellokin on samaa mieltä. Etuvetoiseen siirtymisessä ajotyylin pitää olla erilainen, mutta siihen tottuu, Jalava kuvaa.

EM-debyyttiinsä Jalava lähtee luottavaisin mielin, ja tulostavoitteena on podiumille nouseminen kolmipäiväisen kilpailun päätteeksi.

-Uskon, että pärjätään hyvin. Sijoituksista lähdetään ajamaan, tottakai taso on vielä kysymysmerkki, mutta ihan luottavaisella fiiliksellä lähdetään, Jalava summaa.

Ralli EM-sarjan kauden kolmas, Junior ERC -sarjan aloittava osakilpailu 79th Orlen Rajd Polski ajetaan 19.-21.5. Kilpailua voi seurata WRC+ -tilauksella ERC+ -palvelusta sekä Cmore-suoratoistopalvelusta.

79. Orlen Rajd Polskin aikataulu

Perjantai 19.5. – 2,50 km

17:00

Lähtö

Mikolajki

18:30

SS1 – Mikolajki  Arena 1

2,50 km

Lauantai 20.5. – 103,84 km

08:45

SS2 – Świętajno 1

18,54 km

09:45

SS3 – Markowskie 1

13,53 km

10:35

SS4 – Wieliczki 1

17,35 km

14:35

SS5 – Świętajno 2

18,54 km

15:35

SS6 – Markowskie 2

13,53 km

16:25

SS7 – Wieliczki 2

17,35 km

18:30

SS8 – Mikolajki Arena 2

2,50 km

Sunnuntai 21.5. – 78,22 km

08:05

SS9 – Barczewo 1

10,73 km

08:55

SS10 – Biskupiec 1

12,30 km

10:05

SS11 – Gmina Mragowo 1

9,40 km

10:55

SS12 – Mikolajki 1

6,68 km

13:20

SS13 – Barczewo 2

10,73 km

14:10

SS14 – Biskupiec 2

12,30 km

15:40

SS15 – Mikolajki 2

6,68 km

17:05

Ss16 – Gmina Mragowo 2

9,40 km

Kuva JalavaRacing,  teksti Juho Koski / JalavaRacing-tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste