Miko Jalava ja Matias Peippo ovat joutuneet keskeyttämään Latviassa ajetun rallin junioreiden EM-sarjan Junior ERC:n toisen osakilpailun Tet Rally Liepajan. Keskeytyksen syynä on ulosajo erikoiskokeella 8.

Lauantain jälkeen hyvässä vauhdissa ollut tsekkiläisen Sparrow Racingin tiimissä ajava Jalava lähti kolmantena rallin päätöspäivään. Avauserikoiskokeen viidenneksi nopein aika piti Jalavan luokan kolmantena. Mäntyharjulaiskuljettajan kilpailu kuitenkin päättyi aamun lenkin viimeiseen risteykseen.

-Jonkinlainen vauhtisokeus iski, en kuunnellut jostain syystä nuottia ja paikka tuli silmille. Pätkä oli kokonaisuudessaan nopea ja viimeinen mutka oli hidas asvalttiristeys, josta mentiin pitkäksi. Auto liukui pellolle jääden pohjastaan kiinni. Katsojia ei ollut tarpeeksi, että oltaisiin saatu auto irti pellolta, Jalava kuvailee.

-Eihän tämä toivottu tulos ollut. Yritettiin puristaa sijoituksista hyvällä fiiliksellä. Typerä virhe, Jalava harmittelee.

Junior ERC -sarja jatkuu Ruotsin osakilpailulla heinäkuun alussa.

-Ei mahda mitään, raakaa hommaa tämä ralli. Aloitetaan valmistautuminen heti, kun tästä ketutuksesta on selvitty, Jalava kommentoi erikoiskokeelta.

Rallin EM-sarja jatkuu Ruotsin Royal Rally of Scandinavialla 7.-8.7. 

Juho Koski.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste