Kategoriassa 3 Pentti Veikkanen nousi 49 pisteellään sarjajohtoon, saman tietty teki kartturi Timo Jaakkola kartanlukijoiden kisassa. Kuuden pisteen päässä kakkosena ovat Klaus Wilkman ja Hanna Valonen. Vain pisteen päässä kakkossijasta ovat Esa Peltonen ja Jyrki Saarto. Ja jottei ihan helppo olisi tilanne, on Belgian kisassa kärjestä keskeyttänyt itävaltalainen Karl Wagner neljäntenä, vain yhden pisteen päässä Peltosesta. Kärkikolmikolla on kaikilla tältä kaudelta yksi kisa, josta pisteitä ei ole tullut lainkaan tai vain kisaan starttaamisesta yksi. Wagner ei ollut lainkaan sarjan avauskisassa ja nyt pisteitä tuli Belgiasta keskeytyksen vuoksi vain yksi.

– Eihän tässä vielä voi mitään hurrata tilanteelle, pistetilanteet muuttuvat vielä. Nythän ollaan vasta kauden puolivälissä, toppuutteli Veikkanen.

Nimittäin kategoriassa 3 nimimerkillä ”Zippo” ja Audi quattrolla ajava italialainen oli Belgiassa hurjassa vauhdissa sen jälkeen, kun ralli 2 -säännöllä pääsi toisena päivänä jatkamaan kisaansa. Ykköspätkällä keskeyttäneeltä Zipolta jäi kaksi muutakin pätkää ajamatta, mutta mies ajoi sitten kategorian pohjat seuraavana päivänä kaikille erikoiskokeille. Monen minuutin takaa-ajotilanteesta Zippo nousi 11 erikoiskokeen aikana kategorian voittoon.

– Ei me Zipon vauhtiin pystyneet eikä päästy ongelmatonta kisaa ajamaan nytkään, myönsi Veikkanen.

– Rengasrikkoja oli pari ja jarruissa ongelmia. Ravisti ja vatkasi niin vietävästi aina jarruttaessa, neljä viimeistä pätkää oli täyttä taistelua jarrujen kanssa. Onneksi vain toinen rengasrikko sattui pätkällä, toinen siirtymällä.

Belgiaan iski muiden keski-eurooppalaisten maiden tapaan kova helle. Lämpömittari kipusi 40 asteen kieppeille, joten sekä autot että kuljettajat olivat kovilla.

– Vettä kyllä kului valtavat määrät, mutta ainakaan meitä kuumuus ei kovin pahasti pätkillä ajon aikana vaivannut.

Kategoriassa 3 oli vielä neljäskin suomalaispari mukana. Teuvo Hämäläinen ja Pirjo Rosberg Starletilla joutuivat kuitenkin keskeyttämään erikoiskokeen 3 jälkeen. Belgiasta kantautui tietoa, että Starlet olisi kärsinyt palovaurioita.

Kategoriassa 1 ainoana suomalaisparina Elias Kivitila yhdessä Timo Tuomisen kanssa sijoittuivat BMW 2002 TI:llä kolmanneksi. Italialainen Antonio Parisi Porsche 911:lla voitti ja tuttuun tapaan maanmiehensä Carlo Fiorito BMW 2002 TI:llä oli toinen. Aina yhdeksännelle pätkälle asti kategorian kärjessä olivat britti Ernest Graham Escort Twincamilla sekä saksalainen Heiko Dlugos Escort Mk1:llä.  Sitten Graham keskeytti ja pari pätkää myöhemmin myös Dlugos.

Pistetaulukossa Kivitila on nyt Fioriton kanssa jaetulla neljännellä sijalla 50 pisteellä.

Kakkoskategoriassa ei suomalaisia esiinny. Kategoriassa 4 ensimmäisellä järjestäjän osanottajalistalla oli suomalaispari Ville Silvasti ja Risto Pietiläinen Lancia 037 Rallyella. Kun lopullinen lähtölista julkaistiin, suomalaiset puuttuivat.

Seuraava EM-sarjan osakisa ajetaan heinäkuun 18. –20. päivinä Itävallassa, lähellä Grazin kaupunkia. Sen jälkeen vuorossa onkin Suomen osakilpailu, EM Lahti Historic elokuun 9. –10. päivinä.

Teksti: Kikka Kuosmanen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste