Siitä johtuen hänellä ei ollut aikaa saada auton säätöjä kuntoon ennen aika-ajoja, mutta mies onnistui silti ajamaan kolmanneksi nopeimman ajan ensimmäiseen aika-ajoon.
Ajanpuutteen vuoksi Hjerppe päätti käyttää toisen aika-ajon kokonaan ensimmäiseen kisaan valmistautumiseen. Suomalainen onnistui löytämään autolle nopeutta Nielsenin teknisen insinöörin kanssa. Hjerppe päätti kuitenkin vetäytyä aika-ajosta neljänneksi nopeimmalla ajalla, ennättääkseen tehdä muutoksia säätöihin.
Miehellä oli menestyssakkoja edellisten kisojen hyvistä suorituksista. Ensimmäisen kisan voittaminen oli vähintäänkin haasteellista. Tätä ei myöskään helpottanut sarjan ulkopuolisten kilpailijoiden liittyminen mukaan Silverstonen osakilpailuun.
”Ajoin varmaa kisaa ja taistelin kolmannesta sijasta lopussa. Olin ohittamassa edellä ajanutta, mutta hän työnsi minut ruohikolle 210km/h-mutkassa. Olin maalissa neljäs, mutta toiseksi ajaneella oli alipainoinen auto ja hänet diskattiin, joten virallisissa tuloksissa nousin kolmanneksi”, Hjerppe kertoi kisan jälkeen.
Toinen kisa oli hyvin suoraviivainen kisa ja varma ajo takasi suomalaiselle kolmannen sijan.

Jani Hjerppe. Kuva: Jani Hjerpen Tiedotus
Aloittaen kolmannesta ruudusta Hjerpellä oli tapahtumarikas kolmas kisa. Mad Croccia ohjastanut mies otti riskin kuivan kelin renkailla, radan ollessa vielä kostea. Hjerppe suoritti loistokkaan ajon tullen toiseksi, huolimatta olosuhteista ja pienistä auto-ongelmista.
”Ennen kisaa satoi vähän vettä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että olisin mennyt radalle sadekelin renkailla. Rata oli hieman liukas, muttei kuitenkaan pahasti. Sain hyvän lähdön ja johdin melkein koko kisan ajan. Kuroin hyvin eroa, mutta muutamaa kierrosta ennen maalia autoon tuli joku ongelma. Kierrosrajoitin temppuili ja en pystynyt kierrättämään konetta täysillä kierroksilla. Toisena ajanut ohitti minut kaksi kierrosta ennen maalia ja muutkin olivat juuri ohittamassa, mutta onneksi ruutulippu heiluikin jo. Kierroskin lisää, niin lopullinen sijoitus olisi ollut viides tai kuudes. Pettymyshän se on, kun en pystynyt voittamaan kisaa, vaikka Mad Croc tiimi -dominoi viikonloppua. Onneksi pääsin palkintopallille ongelmista huolimatta.”
Seuraava kisa Radical European Masters -sarjassa ajetaan Italiassa Monzan radalla 29 syyskuuta – 1 lokakuuta 2017.
Teksti: Jani Hjerpen Tiedotus
Jani Hjerppe mystisistä sähköongelmista huolimatta podiumille Norjassa
Jani Hjerppe voittoon European Masters -sarjan Unkarin kisassa