Ford Motorcraft Rally Teamissa kilpaileva 20-vuotias tuusulalainen lähti kauden toiseen talviralliin, Mikkelin SM Vaakuna-Ralliin, hyvin valmistautuneena ja odotukset lopputuloksen suhteen olivat varsin realistiset.

– Sen verran kovia kuskeja on ilmoittautunut SM3-luokkaan, että kympin sakkiin sijoittuminen vaatii paljon, ja podium-sijoitus vaatii lähes täydellistä onnistumista.

SM Vaakuna-Ralli alkoi perjantaina Mikkelin raviradalla ajetulla yleisöerikoiskokeella. Puolentoista kilometrin mittainen, parilähtönä ajettu avauserikoiskoe sujui Luhtaniemeltä ja kartturi Juha-Pekka Jauhiaiselta varsin mallikkaasti ja sijoitus tuloslistalla oli peräti kolmas.

– Taktisesti jätettiin lisävalot pois päältä, mutta nähtiin silti tulla ihan hyvin, naureskeli Luhtaniemi maalissa.

Lauantaina kisaan starttasi hyväntuulinen ja voitontahtoinen kuljettaja. Kakkospätkän jälkeen sijoitus oli kohentunut yhdellä. Päivän ensimmäiseen huoltoon tullessa Luhtaniemi oli pudonnut pari sijaa, mutta erot SM3-luokan kärkikahinoissa olivat pienet.

Huollon jälkeen ajossa oli pientä varovaisuutta, kunnes Siikakoskella (EK 5) alkoi tapahtua.

– Vedettiin yhdessä risteyksessä jarrutus pitkäksi. Siellä oli siiman takana katsojia, ja jotta auto ei olisi mennyt sinne, piti väistää. Osuttiin penkkaan ja alatukivarsi meni. Se oli tämän kisan loppu, kertoi todella pettynyt Luhtaniemi.

Seuraavan kerran SM-pisteistä kilpaillaan maaliskuun alussa Joensuussa ajettavassa Itärallissa.

Teksti: Anu Haapalainen

Jani Luhtaniemi hyvin valmistautuneena Mikkeliin

Jani Luhtaniemi Ford Motorcraft Rally Teamin kuljettajaksi – ”Suomenmestaruus silmissä tulevaan kauteen”

Jani Luhtaniemi starttaa Ford Motorcraft-tiimiläisenä SM-päätöskisaan

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste