Nuottipäivän jälkeen SM3-luokassa kilpaileva tuusulalainen toivoi sateetonta kisapäivää. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan aamupäivän neljä ensimmäistä erikoiskoetta vietiin läpi varsin kosteissa olosuhteissa.

– Ihan hyvin on mennyt tähän asti, mutta voimaa saisi olla Fiestassa enemmän, kun ei nuo tiet anna yhtään periksi. Seuraavalla lenkillä koitetaan saada vähän parempia aikoja, kun tiet on putsaantuneet ja kaksi pätkää on jo tuttuja, jutteli hyväntuulinen Luhtaniemi huoltotauolla.

Huollon jälkeen Luhtaniemi ja kartturi Juha-Pekka Jauhiainen jatkoivat hyviä suorituksia ja sijoittuivat päivän viimeisillä erikoiskokeilla jokaisella kymppisakkiin. Maalissa nähtiin syystäkin tyytyväinen kuljettajakaksikko:

– Kisa onnistui hyvin, nuotti oli hyvä ja loppupäivästä alkoi pätkäajatkin olemaan ihan kohtalaisen ok. Kokonaissuoritukseen ollaan ihan tyytyväisiä, varmaan paras SM-kisa mikä tänä vuonna ollaan ajettu. Eikä mitään menny rikki – paitsi peili!

SM3-luokan voittoon Uudessakaupungissa ajoi Emil Lindholm, joka voittonsa myötä vahvisti pistejohtoaan. Lindholmin seuraksi SM Oili Jalonen -rallin podiumilla nähtiin Miika Hokkanen ja Olli Pollari. Ensimmäistä kautta SM-sarjassa ajava Jani Luhtaniemi löytyy pistetaulukosta sijalta 15.

Ralli SM-sarjan finaaliosakilpailu, RealPark – Lake City Rally, ajetaan Tampereella 29.-30.9.

Teksti: Jani Luhtaniemen tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste