– Rovaniemellä matka tyssäsi vaihdelaatikko-ongelmiin. Nyt se on kunnossa, ja samalla vaihdettiin moottorikin. Ollaan myös Jussan (kartturi Juha-Pekka Jauhiainen) kanssa ajettu nuottitreeniä ja tänään ajettiin vielä viimeiset testit. Kaiken pitäisi olla kunnossa, kertoi Jani Luhtaniemi maanantaina.

Kauden avaus Rovaniemellä ei sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti, eikä SM-pisteitä Tunturista herunut. Helpolla niitä ei saa Mikkelistäkään, onhan SM3-luokkaan ilmoittautunut yli 20 kilpailijaparia.

– Sen verran kovia kuskeja on ilmoittautunut SM3-luokkaan, että kympin sakkiin sijoittuminen vaatii paljon, ja podium-sijoitus vaatii lähes täydellistä onnistumista.

Jani Luhtaniemi on myös mukana kilpailemassa paikasta Tulevaisuuden tähti -valintatilaisuuteen ja sitä kautta Suomen MM-ralliin. Valintaprosessissa otetaan huomioon SM-sarjan viisi ensimmäistä osakilpailua, ja ne nuoret kuljettajat, jotka sijoittuvat sarjapisteissä viiden parhaan joukkoon, kutsutaan erilliseen valintatilaisuuteen. Ensimmäisen ajetun osakilpailun jälkeen kisaa johtaa Luhtaniemen tiimikaveri Niko Mäkinen.

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu, SM Vaakuna-Ralli, starttaa perjantaina 16.2. ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Lauantaina on kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 115 km. Rallin voittaja on selvillä lauantaina kello 18.19, jolloin Mikkelin torilla alkavat maalijuhlallisuudet.

Teksti: Anu Haapalainen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste