– Viime vuosi kului armeijan palveluksessa, kun suoritin asevelvollisuuden Santahaminassa. Aluksi oli ajatuksissa ajaa muutama kisa inttivuoden aikana, mutta todettiin sen vievän sen verran aikaa ja resursseja, että hylättiin se suunnitelma, kertoo Luhtaniemi.

Joulukuussa siviiliin astelleen kersantti Luhtaniemen rallikausi 2020 piti alkuperäisen suunnitelman mukaan alkaa helmikuun alussa Mikkelissä ajettavasta SM Vaakuna-Rallista, mutta toisin kävi.

– Onnekkaiden sattumien kautta meille avautui viime tingassa mahdollisuus ajaa myös Tunturi. Tästä iso kiitos KMS Racingille ja kaikille kumppaneillemme.

Luhtaniemen kartturina jatkaa Juha-Pekka Jauhiainen, joka on lukenut Luhtaniemelle nuotteja jo usean vuoden ajan. Kaksikon käskytettävänä on Ford Fiesta R2T, jolla he kisaavat kauden avauspisteistä 15 muun autokunnan kanssa.

Aivan ensimmäistä kertaa kaksikko ei starttaa Rovaniemen arktiseen seikkailuun, ja tiedossa on kisan kovuus ja arvaamattomuus. Tästä syystä ralliin startataan varsin maltillisin odotuksin.

– Tunturiin lähtö tuli niin äkkiä, että testiä ei ehditä ajamaan lainkaan ennen starttia, ainoastaan torstaina Shakedown. Lähdetään ajamaan ihan vaan testinä, kun kaikki on periaatteessa “taas uutta”, naurahtaa Luhtaniemi.

Ralli SM -sarjassa ajetaan tänä vuonna yhteensä kuusi osakilpailua, ja Luhtaniemen suunnitelmissa on ajaa koko sarja.

– Vaikka taukoa on ollut, tavoitteena on paras mahdollinen suoritus ja sillä haetaan hyvää sarjasijoitusta, ehkä jopa mestaruutta.

Rallin SM-kausi alkaa tammikuun puolessa välissä Rovaniemeltä ja päättyy syyskuun lopussa Seinäjoella ajettavaan finaaliosakilpailuun.

Teksti: Anu Haapalainen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste