Jani Luhtaniemi kilpailee Ralli SM -sarjan perinteisessä kauden avauksessa Arctic Lapland Rallyssa kahden vuoden tauon jälkeen. Alla 25-vuotiaalla kuljettajalla on KMS Racingin Ford Fiesta Rally3. Kyseessä on debyyttikilpailu nelivetokalustolla nuoren miehen ajaessa aiemmin R2-luokan kalustolla SM-sarjassa, viimeksi kaudella 2020.
-Uskon, että olen oppinut paljon asioita edellisen kilpakauteni jälkeen, ja kehitystä on tullut. Toki Rally3:n kanssa kaikki on uutta auton ollessa nelivetoinen aiempien etuvetoisten autojen sijaan. Testikilometreihin pohjustaen auto tuntuu sopivan hyvin omaan käteen, Luhtaniemi kuvailee.
M-Sportin virallisen jälleenmyyjän KMS Racingin Ford Fiesta R2-autoilla aiemmin kilpailleelle Luhtaniemelle tiimivalinta oli helppo. Tiimin sisäinen dynamiikka ja ammattitaito saivat nuoren kuljettajan valitsemaan KMS:n myös kauden avaukseen.
-KMS Racing on ammattitaitoinen tiimi, ja siksi halusin ajaa heidän autollaan. Tiimin sisällä on hyvä henki. Lisäksi saan muun muassa auton säätöihin tukea tiimiltä. On helppo lähteä rakentamaan ehjää kilpailua tiimin kanssa, kun tiimillä on laaja tietotaito monesta eri osa-alueesta, kertoo Luhtaniemi.
KMS Racingin Jussi Kumpumäki toivottaa nuorelle kuljettajalle menestystä SM-kauden avauskilpailuun. Ennenkin KMS Racingin kalustolla ajaneen Luhtaniemen ja KMS Racingin yhteispeli on toiminut myös aiempina kausina.
-On todella kivaa saada Jani takaisin tiimiimme ratin taakse. Hän on meidän pitkäaikaisin asiakas, ja hän on toiminut KMS:llä huolloissa mekaanikkona sekä suorittanut autojen sisäänajoja, esittelyitä ja kyydityksiä. Odotan mielenkiinnolla, mihin Jani pystyy nelivetoisella autolla, Kumpumäki sanoo.
Luhtaniemi lähtee hakemaan Tunturista hyvää tulosta ja kilpailukykyistä suoritusta. Edellisen kerran vuonna 2020 Luhtaniemi sijoittui SM3-luokan viidenneksi. Arktiseen koitokseen valmistautumiseen Luhtaniemellä on selkeä suunnitelma.
-Ehdottomasti ajetaan vielä vähän lisää testiä. Tarkoituksenani on käydä hakemassa nelivetotuntumaa Ranualta, ja nuotitusviikon keskiviikko on varattu kunnon testeihin autolla. Lisäksi osallistumme torstain shakedown-testierikoiskokeelle. Tarkoituksena on hakea hyvä tulos ja ajaa kilpailukykyistä vauhtia, Luhtaniemi summaa.
Kuva: Marko Kyöstilä, teksti Juho Koski / KMS Racing tiedotus.