– Perjantaina alkoi hyvin. Toiseksi nopein yhdellä pätkällä. Lauantaina mentiin aura-autona ja putsattiin teitä muille. Siinä kärsittiin. Ajollisesti viikonloppu oli ihan ok ja ollaan kuitenkin ehjällä autolla maalissa. Tyytyväinen ei silti voi olla. Aina jää parannettavaa ja nyt aika paljonkin vielä, Paasonen sanoi.
– Autossa on kyllä potentiaalia. Sen huomasi jo perjantaina ja lisäksi auto toimi koko viikonlopun täysin ongelmitta, Paasonen kiitteli työkaluaan.
Paasonen nousi lopulta myös Skodan parhaaksi kuskiksi, kun hienosti MM-pistetahtia ajanut Mattias Ekström romahti tuloksissa alaspäin ohjaustehostinvian vuoksi ja kun Janne Tuohino ajoi ulos ja keskeytti.
– No joo, mutta eihän se nyt suoraan ajamalla tullut. Olisihan sitä ollut tiimille vähän parempaakin tarjolla.
Rallin MM-sarja jatkuu kuukauden kuluttua Meksikossa. Kisa kuuluu Paasosen ohjelmaan, ja Skoda esittelee tuolloin Fabia WRC:n uusimman kehitysversion. Viime vuonna Paasonen ajoi Meksikossa N-ryhmän autolla.
– Tiestö siellä on hyvä ja ralli muutenkin ok. Päästään ajamaan tässä välillä vähän testiäkin vielä. Uuden auton myötä kilpailukykymme parantuu entisestään. Tavoitteet ovat samat kuin ennenkin. Paras Skoda-kuski ja Jyväskylän kuudennen sijan parantaminen, Paasonen suunnitteli.