Autoluojus rallin reitti käsitti tänä vuonna 5 erikoiskoetta ja 60 erikoiskoekilometriä. Janne ei ole koskaan aiemmin kilpaillut Porin suunnalla, joten tiestö oli täysi kysymysmerkki koko tiimille.
Ensimmäiset kaksi erikoiskoetta ajettiin peräkkäin, jonka jälkeen karavaani suuntasi huoltoon Ahlaisten suunnille. Ajo sujui ilman suurempia tunarointeja, mutta paras vire antoi vielä odottaa itseään. Tauolle tultaessa Janne ja Marko olivat oman luokkansa sijalla 12. Edessä ajaneeseen kilpailijaan ero oli vaivaiset 3,5 sekuntia.
Tauon jälkeen kilpailijat suuntasivat kahdelle seuraavalle erikoiskokeelle. Huollossa saatiin auton jarruja hieman säädettyä paremmiksi ja kuljettajakin alkoi päästä vireeseen. Kolmos ja nelos erikoiskokeet menivät jo ajollisesti paremmin kuin kaksi ensimmäistä, mutta edelleen pieni yrityksen puute vaivasi. Toiseen huoltoon tultaessa oli sijoitus luokassa 11. Enää jäljellä oli yksi erikoiskoe, jonka aikana olisi mahdollisuus kohentaa luokkasijoitusta. Edessä Ari Kirvesmäki oli vain noin 3,4 sekunnin päässä.
Viimeiselle erikoiskokeelle Janne päätti vihdoin herätä ja koittaa ajaa kilpaa tosissaan. Erikoiskoe oli pituudeltaan 11 km ja sisälsi todella haastavia ja tarkkoja paikkoja. Viimeisen erikoiskokeen rutistus nosti sijoituksen luokan yhdeksänneksi. Mukava päätös mukavalle päivälle.
– ”Kyllä alussa taas näki sen, että en ole yhtään ehtinyt harjoittelemaan kesän aikana. Käytännössä viimeksi kävin tallissa UGI:n rallin jälkeen. Siitä lähtien on ollut kaiken näköistä puuhaa kotona ja työmaalla, joten harjoittelu on ollut pakko jättää kokonaan. Siihen nähden yllättävän kivasti meni. Eihän me vielä olla lähelläkään kärkimiesten vauhtia mutta yksittäisiä hyviä pätkäaikoja jo saadaan tehtyä. Kisassa oli monta paikkaa missä sohelsin vaihteita ihan turhaan. Tarttis antaa mennä vaan eikä arpoa yhtään. Siinä kun tuppaa häviämään aina aikaa kun vaihtaa pienemmälle. Nevän Samulin avustuksella ollaan saatu auto sellaiseksi että nyt pystyn jo ajamaan sillä ja saan sen kääntymään mutkiin. Nyt alkaa se kanttisalvan hierominen korvien taakse. Ei se enää muusta ole kiinni. ” Janne kommentoi kisan jälkeen.
– ”Mun mielestä alusta lähtien meni paremmin kuin viime kisassa. Ekalla pätkällä jarrut oli tehdä tepposet, sillä ekassa jarrutuksessa auto kääntyi ihan poikittain, kun jarrutasapaino oli ”vähän” pielessä. Siirtymällä niitä koitettiin säädellä, mutta ei niitä kohdilleen siinä saanut. ” Kartanlukijana jälleen toiminut Marko kommentoi.” Seuraavaan kisaan Heinolassa koitetaan saada samanlainen meininki päälle kuin nyt kisan lopussa, niin kyllä siitä hyvä tulee.”
Kilpailun voittoon ajoi todella upealla BMW:llä Antti Selivaara. Sarjajohtaja ja pikkuluokan täysin ylivoimainen ykkönen, Jukka Korhonen, oli toinen ja Tommi Järvinen kolmas.
F-cupin pisteissä Janne ja Marko ovat ennen viimeistä kisaa sijalla 29. Kauden viimeinen F-cupin osakilpailu ajetaan Heinolassa 12.9.
Lisätietoja saat Janne Bergin kotisivuilta osoitteesta www.kbasports.net.