Aiemmin kilpailtiin yhdestä mestaruudesta, ja noilta vuosilta Janne Lindbergillä on sikäli huonoja muistoja, että luokan voittaminen kaikissa osakilpailuissa ei riittänyt mestaruuteen.

– Pari kertaa olen jäänyt tasapistemäärällä mestarin kanssa toiseksi tai kolmanneksi. Viime vuosi oli HRT:ssä välivuosi, mutta nyt lähdetään taas tosissaan ajamaan oman ikäkauden mestaruudesta, kertoo ennen vuotta 1982 valmistettujen autojen Historic -81:ssä kilpaileva Lindberg.

Kyseisestä mestaruudesta ajetaan kuuden eri luokan kalustolla – luokan määrää mm. auton viritysaste ja moottorin iskutilavuus. Osa Historic -81:n autoista sijoittuu aikavälille 1970-81, mutta esimerkiksi Lindbergin luokassa ikähaitari on 1976-81. Muut historicin mestaruusikäkaudet ovat 1970-75, 1982-90 sekä 1969 ja sitä ennen.

Yleiskilpailumenestyksestä ei jaeta historic-ralleissa lisäpisteitä, mutta Janne Lindberg pyrkii tietysti tyylilleen uskollisesti ajamaan myös kaikkien historic-autojen kärkiaikoja. Lammin sarja-avauksessa Lindbergin kartturina on numerolla 62 varustetussa Volkswagen Golf GTI:ssä hyvinkääläinen Kai Tarkiainen.

– Osassa HRT-ralleista vieressä istuu auton rakentamisesta vastaava tervakoskelainen Harri Ruokonen. Lisäksi ajan Tarkiaisen kanssa SM-sarjan yhteydessä ajettavia nuotitettavia Suomi Cupin osakilpailuja, kertoo Volkswagenin ”tehdaskuljettaja”.

Tehdaskuljettaja viittaa siihen, että viime keväänä Lindbergin rallitiimin nimi muuttui tehtaan luvalla Volkswagen Historic Rally Teamiksi. Nimenkäyttöoikeus oli tunnustus pitkäjänteisestä työstä Volkswagenin ralliautojen parissa.

Historic Rally Trophy -sarjassa ajetaan kuusi osakilpailua. Sarjan toinen talviosakilpailu ajetaan 10.2. Ähtärissä. Touko-lokakuussa pisteistä ajetaan Mäntsälässä, Orimattilassa, Espoossa ja Urjalassa. Sarjan loppupisteisiin huomioidaan kunkin kilpailijan viisi parasta osakilpailua.

Teksti: Pekka Virtanen

Rallin arvosarjat käyntiin lauantaina Lammilla

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste